keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Taide on muutosvoima

 
Taide voi tehdä tutusta vierasta, ja vieraasta tuttua. Taiteen tehtävä on myös häiritä ja provosoida, ja auttaa tutustumaan maailmoihin, joihin ei muuten olisi pääsyä.

Näin totesi taiteen ja kasvatustieteen professori Eliot Eisner (2008). Teen työkseni väitöskirjaa taidelähtöisistä menetelmistä sosiaalityössä ja näen, että tämä Eisnerin määritelmä kuvaa hyvin sitä, miksi taide on tärkeää myös sosiaalisessa työssä. Vaikka taiteen päämääränä olisi tuottaa hyvinvointia, se ei tarkoita, että taiteen pitäisi olla kesyä, taiteellisesti kunnianhimotonta tai hampaatonta. Omat kokemukseni taiteesta sosiaalisen kentällä ovat yleensä olleet kaikkea muuta. 

Olen osallistunut kahteen eri taidelähtöisiä, soveltavan teatterin menetelmiä hyödyntäneeseen prosessiin, jossa toisessa hyödynnettiin sosiaalista sirkusta ja toisessa tarinateatteria. Sosiaalisessa sirkuksessa harjoitellaan ryhmässä sirkustaitoja ammattiohjaajien kanssa. Tarinateatterissa näyttelijät imrovisoivat esityksiä yleisön kertomuksista ohjaajan neuvojen mukaisesti. 

Tutkijana ja osallistujana tulin syvästi liikutetuksi, suututetuksi, surulliseksi, iloiseksi, turhautuneeksi ja toiveikkaaksi. Me paikalla olleet ihmiset, sosiaalipalveluita käyttävät, työntekijät, taiteilijat, tutkija, olimme läsnä toisillemme, koimme tulleemme nähdyiksi ja ymmärretyiksi. Tämä lisäsi paitsi muiden osallistujien hyvinvointia, myös omaa hyvinvointiani. 

Taiteen merkitystä nimenomaan sosiaalityön kentällä on tutkittu aiemminkin. Christina Sinding, Rachel Warren ja Cathy Paton (2014)  ovat löytäneet kolme yleistä tapaa hahmottaa taiteen merkitystä sosiaalityössä: jonkin vaikean ja ilmaisemattoman saaminen ulos, vieraileminen toisten maailmoissa, sekä totuttujen näkemisen ja tietämisen tapojen murtaminen. 

Kun sosiaalipalveluissa ollaan usein yhteistyössä ihmisten kanssa, joita tässä yhteiskunnassa leimataan ja työnnetään marginaaliin, on hyvin tärkeää löytää keinoja, joiden kautta voidaan käsitellä näitä syviä loukatuksi tulemisen ja ulossulkemisen kokemuksia, saada muita ymmärtämään niitä, ja löytää uusia tapoja ymmärtää sekä itseään että muita. Kokemukseni mukaan taidelähtöisten menetelmien käyttö vaikuttaa palveluita käyttävien ja työntekijöiden välisiin suhteisiin ja voi muokata niitä tasavertaisemmiksi. Taide onkin tärkeää paitsi yksilöiden hyvinvoinnin kannalta myös yhteiskunnallisesti. Se on muutosvoima. 

Sosiaalisen taiteen tärkeyden vuoksi sen rahoittaminen on paitsi taloudellinen, myös eettinen kysymys. Olemme nähneet viime vuosina monia erilaisia sosiaalisen taiteen hankkeita, mutta hyviä ja toimivia käytäntöjä on hyvin vaikea juurruttaa. Kun viranhaltijoina tai poliitikkoina kutsumme ihmisiä osallisuuteen taiteen kautta, meidän täytyy varmistaa, että voimme myös tarjota jatkuvuutta ja yhteistyötä hyvien ja osaavien tekijöiden kanssa. Nyt kun sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ovat jälleen kerran avoimina, meidän on varmistettava, että taiteelle ja kulttuurille löytyy niissä paikka.

Kannatan lämpimästi taiteen prosenttiperiaatetta sosiaali- ja terveyspalveluihin ja muille hallinnonaloille. Kannatan myös toimintamalleja, joissa taiteen tekijät, sosiaalisen ammattilaiset ja palveluita käyttävät lähtevät alusta alkaen yhteistyöhön, luoden yhdessä jotain rajoja ylittävää ja uutta. Ja kun toimintatapoja luodaan, meidän poliitikkojen tulee myös varmistaa, että niillä on jatkuvuus ja tulevaisuus. 

(Puheenvuoroni Taiteen Sulattamon Sosiaalisen taiteen innovaatioilta -tapahtumassa 26.3.2018.) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti