keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Helsingin sisäilmaongelmat luovat kohtuuttomia tilanteita



Helsingin valtuusto käsitteli tänään Vasemmiston ryhmäaloitetta maailman puhtaimmasta sisäilmasta Helsinkiin. Olen jäsen kasvatus- ja koulutuslautakunnassa, jonne tuli erityisesti viime vuonna valtavasti palautetta sisäilmaongelmista. Eikä ihme: investointiohjelmassa odottaa 58 perusparannuskohdetta ja toimialalla tehdään 50-60 kuntotutkimusta ja 30-50 haitta-ainetutkimusta vuosittain. Näissä kaikissa kohteissa on siis laajasti koettu, että sisäilmaongelmat aiheuttavat haittaa. Jokainen kohde tarkoittaa kymmeniä ellei satoja lapsia, nuoria ja työntekijöitä, joita nämä asiat koskettavat. 

Ja tämä on vain jäävuoren huippu: se, että päädytään tekemään tutkimuksia, on usein pitkän ja hankalan selvittelyn takana. Monet vanhemmat ja työntekijät kokevat, että asioiden edistäminen on vaikeaa ja vaatii heiltä kohtuuttomasti voimavaroja. Eri kouluissa ja päiväkodeissa vanhemmilla ja henkilökunnalla on erilaiset mahdollisuudet käyttää aikaa ja tehdä vaikuttamistyötä. Sisäilmakorjausten ja selvitysten eteneminen ei saa olla kiinni aktiivisista vanhemmista.  

Sisäilmaongelmat ovat myös sosiaali- ja terveyspalveluiden asia. Vuonna 2016 tehty tutkimus käsitteli taloudellisesta näkökulmasta sisäilmasta sairastuneiden kokemuksia. Väitöskirjatutkija Sari Mäki kirjoittaa: 

”Sisäilmasta sairastuneet asemoivat itsensä taloudellisesti köyhiksi, pakotetuiksi, kyvyttömiksi ja toivottomiksi. Köyhän asemassa korostuvat tulojen pienentyminen sekä kulujen kasvaminen sairastumisen myötä. Oireilun ja sairastumisen tunnustamattomuuden vuoksi koetaan taloudellisia pakkoja, jotka syventävät köyhyyden tunnetta. Kyvyttömyys näyttäytyy taloudellisena riippuvuutena läheisistä ihmisistä, ja sen vaikutus itsetuntoon on kielteinen.”
  
”Sisäilmasta sairastunut tulee kohdata erityisesti sairastumisen ja taloudellisen kriisin alkuvaiheessa, jolloin sairastuneen voimavarat ovat vähäiset. Taloudellisella, oikeudellisella ja terveydenhuollon tuella kriisiin joutuneelle ihmiselle voidaan tarjota välineitä arkeen palaamiseen ja elämän jatkumiseen.” 

Näissä tutkijan mainitsemissa kohtaamisissa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat avainasemassa. Jotta työntekijät tai sisäilmasta sairastuneet eivät joutuisi kohtuuttomiin tilanteisiin, esitin valtuustossa, että kaupungin sisäilmaohjelmaa valmisteltaessa selvitetään, millä tavalla voidaan systemaattisesti kartoittaa oppilaiden ja henkilöstön oireilua. Lisäksi esitin, että tarkennetaan toimintamallia sisäilmaepäilytilanteissa siten, että se sisältää ohjeet kouluille, oppilaiden vanhemmille ja kouluterveydenhuollolle tilanteisiin, joissa epäillään sisäilmaongelmia. Esitin myös, että varmistetaan että sosiaali- ja terveyspalveluissa on sovitut ja selkeät toimintamallit tilanteisiin, joissa palvelun käyttäjän tai potilaan tuen tarve liittyy koettuihin sisäilmaongelmiin. 

Esitykseni eivät menneet läpi. Valtuustossa muut puolueet ja pormestari vetosivat siihen, että asiaa käsitellään myöhemmin kiinteistöstrategiassa ja sisäilmaohjelmassa. Tekemäni esitykset perustuivat muiden kuntien hyviin käytäntöihin, vanhempien edustajien laajoihin näkemyksiin ja asiaa koskevaan tutkimukseen. Jatkan työtä sen eteen, että nämä näkemykset otetaan tulevaisuudessa huomioon. Kaupunkilaiset ansaitsevat puhtaan sisäilman.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Toimiva kaupunki, mutta kenelle?

Tänään Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli vuoden 2019 budjettia. Lasten ja nuorten määrä kasvaa Helsingissä juuri nyt tavalla, joka on aivan poikkeuksellista. Seuraavan kolmen vuoden aikana on arvioitu, että varhaiskasvatusikäisten lasten ja toisen asteen osallistumisiässä olevien nuorten määrä kasvaa molempien noin tuhannella. Peruskouluikäisiä lapsia on arvioitu tulevan lisää jopa neljä ja puoli tuhatta.

Kasvava lasten ja nuorten määrä on loistava juttu. Samalla se asettaa kaupungille monenlaisia haasteita. Kaikille lapsille on löydyttävä päiväkotipaikka läheltä kotia, kasvatuksen ja koulutuksen on oltava laadukasta ja sen on tapahduttava riittävissä, terveellisissä ja turvallisissa tiloissa. Tämä ei olelainkaan yksinkertaista toteuttaa, mutta meidän poliitikkojen vastuulla on varmistaa, että tämä kaikki toteutuu.

Kasvavaan lapsimäärään ei tähän asti ole vastattu lisäämällä vastaavasti resursseja. Arjessa se näkyy esimerkiksi erityisen tuen tarpeen vaikeassa saatavuudessa sekä monin muin tavoin päiväkotien ja koulujen toiminnassa. Kun valtuusto seuraavan kerran arvioi kaupungin strategian toteutumista, on syytä nostaa esiin se, miten juustohöylääminen niin sosiaali- ja terveyspalveluista kuin kasvatuksesta ja koulutuksesta voitaisiin lopettaa ja lasten ja nuorten määrän kasvu huomioida paremmin. 

Vasemmiston vaatimuksesta nyt varmistetaan, että kaikissa peruskouluissa on riittävät ja tarkoituksenmukaiset oppimateriaalit. Tämä on iso asia lasten tasa-arvon kannalta. Ei voi olla vanhempien aktiivisuudesta ja heidän tekemistään kirjatilauksista kiinni, löytyykö jokaiselta tarpeellinen oppikirja. Saimme Vasemmistossa läpi myös erittäin tärkeän lisäyksen lasten erityisen tuen palveluihin, mutta lisäpanostuksia jatkossa tarvitaan, ja kohdennuksia tukeen myös varhaiskasvatuksen puolelle. Osapäivähoidossa olevien lasten asema jää edelleen huonommaksi kuin kokopäivähoidossa olevien, sillä osapäivähoidon pienempään henkilöstömitoitukseen ei vielä puututa. Tämä asia pitää korjata vuonna 2020. 

Olen hyvin iloinen siitä, että kaupunki on aloittanut sosiaalityöntekijöiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten palkkojen korottamisen. Tein keväällä talousarvioaloitteen pienipalkkaisten naisvaltaisten alojen palkkojen nostamisesta, ja iloitsen siitä, että monet aloitteen tavoitteista on otettu osaksi budjettia. Palkkaohjelmassa tulee jatkossa kuulla työntekijöiden näkemyksiä ja varmistaa tasa-arvon toteutuminen. 

Kaupungin budjetissa onkin monia muita hyviä kohdennuksia ja ilonaiheita kasvatuksen ja koulutuksen kannalta, kuten toisen asteen maksuttomuuden asteittainen edistäminen. Sosiaali- ja terveyspalveluihin tehty 13 miljoonan lisäys on suuri asia ihmisoikeuksille ja ihmisarvolle. Työ ei ole silti ollenkaan valmis. Kun me puhumme kaupunginvaltuustossa, että teemme toimivaa kaupunkia, on syytä miettiä, kenelle sitä teemme. Toimiva kaupunki näyttää erilaiselta silloin, kun on varhaiskasvatuksen piirissä oleva lapsi, mielenterveyspalveluja tarvitseva kaupunkilainen tai vaikka pienyrittäjä, mutta meidän poliitikkojen on tehtävä toimivaa kaupunkia ihan kaikille, ei harvoille.