lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kohti muutosta


Kampanja alkaa olla ohi ja nyt on edessä enää äänestäminen. Olen viime viikkoina käynyt hyviä keskusteluja, vastannut kiperiin kysymyksiin ja kuullut monenlaisia ihmiskohtaloita. Keskustelu ei pääty vaikka vaalit tulevat ja menevät. Vaalien välissä tehdään todeksi se, mitä vaaleissa luvataan tavoitella. Olen Helsingin Vasemmiston puheenjohtajana hyvin ylpeä ehdokasjoukostamme ja siitä hyvästä työstä, jota kaikki ovat tehneet. Yksin ei kukaan saa politiikassa mitään aikaan.
Huomenna jännitetään, miten käy. Jokainen, joka on ottanut yhteyttä ja kertonut äänestäneensä minua tai Vasemmistoa, on antanut lisää uskoa ja voimaa tehdä kampanjatyötä. Kiitos ihan jokaiselle, joka on antanut tai päättänyt antaa minulle äänensä. Jokaisella äänellä on merkitystä.
Nyt laskeutuu kampanjointiin vaalirauha, mutta sunnuntaina vaalikahvien juomisen lomassa voi kuunnella vaikka Radio Helsingin vaaliohjelmaa klo 12-14, jossa on luvassa myös minun, Anna Vuorjoen ja Laura Lintulan vaalibiisi. Tehdään yhdessä hauska ja oikeudenmukainen Helsinki!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti