lauantai 18. helmikuuta 2017

Ryhmäkokoja pienentämällä maailman parhaaseen varhaiskasvatukseen



Vasemmisto kampanjoi tänään maailman parhaiden koulujen ja varhaiskasvatuksen puolesta. Monella paikkakunnilla Vasemmiston valtuutetut ovat tehneet tällä viikolla aloitteita ryhmäkokojen pienentämisestä ja kaikkien lasten päivähoito-oikeuden palauttamisesta.

Olemme Helsingissä paremmassa asemassa kuin moni muu, sillä päiväkotien ryhmäkokoja ei täällä olla kasvatettu eikä subjektiivista päivähoito-oikeutta lakkautettu. Helsinki on ollut suurena kaupunkina näyttämässä tietä ja osoittamassa, että meillä on mahdollisuus valita toisin.

Helsingin varhaiskasvatuksesta on silti kuulunut huolestuttavia uutisia. Työntekijät kertovat kiireestä, tilanahtaudesta ja lisääntyvästä työntekijöiden siirtelystä ryhmästä tai päiväkodista toiseen. Lasten määrä on Helsingissä noussut tuhansilla viimeisen kymmenen vuoden aikana eivätkä palvelut ole pysyneet perässä.

Tiukassa tilanteessa päiväkodeille on asetettu tavoitteeksi toteuttaa sovittua seitsemän lapsen suhdelukua mahdollisimman tarkasti. Myös tiloihin sovitetaan niin monta lasta kuin laskennallisesti on mahdollista, riippumatta siitä, ovatko neliöt oikeasti lasten käytettävissä. Sijaisten palkkaamisen sijaan joissakin päiväkodeissa on suosittu ammattilaisten siirtelyä ryhmästä toiseen. Henkilöstön vaihtuessa jatkuvasti voi jäädä huomaamatta, jos joku lapsi tarvitsisi erityistä tukea eikä oppimiseen liittyviä suunnitelmia ole helppo toteuttaa.

Vasemmiston vaalitulos ja punavihreä yhteistyö ratkaisevat sen, lähteekö Helsinki jatkossa suurentamaan ryhmäkokoja tai rajaamaan päivähoito-oikeutta. Jos Helsinki haluaa olla varhaiskasvatuksen edelläkävijä, nykytilanteen säilyttäminen ei kuitenkaan vielä riitä. Maailman parhaaseen varhaiskasvatukseen tarvitaan laatua, mihin taas tarvitaan pieniä ryhmäkokoja ja pysyvyyttä.

Olen esittänyt Vasemmiston tavoitteeksi tulevaan valtuustostrategiaan, että Vasemmisto ajaisi Helsinkiin entistäkin pienempiä varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Tavoitteeksi tulisi asettaa kuusi lasta työntekijää kohden nykyisen seitsemän sijaan. Mikäli tulen valituksi valtuustoon, tämä on yksi asioista joita aion ajaa.

Lisäksi päivähoitoon tulee palkata riittävästi vakituista varahenkilöstöä ja tiukista tilanormeista on luovuttava. Sijoitukset varhaiskasvatuksen laatuun maksavat myöhemmin itsensä takaisin. Helsinki on jo osoittanut, että se voi tehdä hyviä ratkaisuja silloinkin, kun laki ei siihen velvoita. Jatketaan samalla tiellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti