torstai 3. syyskuuta 2015

Hänen nimensä oli Aylan Kurdi

Joissakin maissa kuolleilla ei ole yksityisyyden suojaa. Asuin Espanjassa Madridin terrori-iskujen aikaan ja televisiossa helikopterikamera näytti suorana lähetyksenä kuvaa junista, jossa uhrit yhä makasivat. Lehden etusivulta omaiset saattoivat tunnistaa kuolleen läheisensä. En ole koskaan unohtanut etusivun kuvaa, enkä erityisesti siinä näkynyttä keltaiseen jakkupukuun pukeutunutta naista. Uutisointitapa ei rajoittunut terrori-iskuihin: television paikallisuutisissa näytettiin kuvaa maassa makaavasta perheväkivallan uhrista.

Olen viime aikoina alkanut epäröidä, kun kirjaudun sisään sosiaaliseen mediaan. Rasistiset äänenpainot ja syrjivät kannanotot tulivat jo aiemmin silmille, mutta niitä piti lukea, jotta niitä saattoi vastustaa. Sen sijaan kun uutisvirtaan alkoi ilmestyä kuolleiden lasten kuvia, alkoi tuntua siltä, että tämä on jo liikaa. Surullinen totuus on, että aivan liian monille tämä ei ole somen kuvavirtaa, jonka voi sulkea pois, vaan totista totta. Tulisiko näitä kuvia siis jakaa? 

Kuolleiden lasten kuvat järkyttävät ja herättävät ihmisiä huomaamaan, että pakolaisten hätä on todellinen. Kuitenkin mediakulttuurissa, jossa ei olla totuttu selailemaan ruumiskuvia kahvipöydässä, näyttäytyy näiden lasten yksityisyys ja ihmisarvo erilaisena kuin suomalaisten lasten. Jokainen ihminen, aikuinen tai lapsi, on arvokas. Tarvitsemmeko todella valokuvia kuolleista lapsista sen muistamiseksi? Ja minkälaisen hinnan lapsen läheiset tai vastaavia kohtaloita kokeneet tästä maksavat? Traumatyön ammattilaiset tietävät, että onnettomuudesta uutisoiminen, puhumattakaan siitä otetusta valokuvasta, pahentaa traumaa ja saa läheiset elämään trauman aina uudelleen.

En koskaan saanut tietää keltaiseen jakkupukuun pukeutuneen naisen nimeä. Turkkilaiselle rannalle kuolleen pojan nimi sen sijaan on julkaistu. Hänen nimensä oli Aylan Kurdi ja hänen ikänsä oli kolme vuotta. Kun me muistamme hänet, muistakaamme hänen nimensä. Ja muistakaamme myös, että tuhannet lapset ja aikuiset tarvitsevat apuamme, nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti