perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kuka pelkää velkaa?

Tunnustan, että olen aina pelännyt velkaa. Opintolainaa en ottanut kuin pienen summan, koska senkin takaisin maksaminen vaikutti hurjalta urakalta, vaan tein töitä läpi opiskeluajan. Pohdinnat asunnon ostamisesta tyssäsivät vaihtelevaan taloudelliseen tilanteeseen ja kauhukuviin vuosikymmenien velkavankeudesta. Viimeistään sosiaalityöntekijän työn aloitettuani tulin siihen tulokseen, että kulutusluotot ja pikavipit ovat nopea ja varma tie taloudelliseen katastrofiin.

Osa peloista oli enemmän ja osa vähemmän järkeviä. Opintolainan tai asuntolainan ottaminen olisi voinut olla jopa järkevää valmistumisen tai tämänhetkisten asumiskulujen kannalta. Kulutusluoton tai pikavippien ottamiseen en sen sijaan ole vielä keksinyt hyviä syitä.

Sama velkapelko vaivaa nyt suomalaista politiikkaa. Velkakello tuodaan tikittämään TV-studioon ja puhutaan, että kohta Suomi ylittää maagisen 60 prosentin velkaosuuden bruttokansantuotteesta. Jos nyt ei leikata monta miljardia, kilpailukyky kärsii ja lapset nääntyvät tulevaisuudessa velkataakan alle.

Suomalainen velkapelko herättää kummastusta ulkomaita myöten. Tämänpäiväisessä Talouselämä-lehdessä The Economist-lehden toimittaja Tom Nuttall ihmettelee, miksi Suomessa vain Vasemmisto puhuu elvyttävän talouspolitiikan puolesta, vaikka lainaa saisi halvalla ja olisi varaa elvyttää. Ranskalla, Saksalla, Iso-Britannialla ja USA:lla on kaikilla suhteessa enemmän velkaa kuin Suomella. Näissä maissa ei olla asiasta huolissaan eikä vaalikamppailuja käydä siitä, kuka esittää komeimmat leikkauslistat. Velan määrä ei ole suhteessa siihen, meneekö maan taloudella hyvin vain huonosti. Velan lisäksi Suomella on varallisuutta miltei yhtä paljon kuin velkaa.

Talous yskii ja kotimainen kulutus on vähentynyt. Pienituloisilta leikkaaminen ja miljardileikkauksiin väistämättä liittyvä työttömyyden kasvu eivät lyhyelläkään tähtäimellä paranna talouden tilannetta. Pitkällä tähtäimellä leikkaukset tulevat erityisen kalliiksi, kun tulevat sukupolvet eivät saa tarvitsemiaan peruspalveluja. THL:n mukaan 1990-luvun lama-ajan lapsista joka viidennellä on mielenterveysongelmia ja joka kuudennella ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Näiden nuorten tulevaisuuden kannalta valtion velkasuhde on täysin toissijainen asia.

Osallistuin viime viikolla Mun talous -verkoston tilaisuuteen, jossa keskusteltiin nuorista ja talouden hallinnasta. Tilaisuudessa tutkija Eliisa Kylkilahti kertoi, että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu vahva omillaan pärjäämisen ideologia ja yksilön ylivelkaantuminen nähdään helposti suurena epäonnistumisena. Samaan aikaan Suomessa on yksilönä edelleen helppo velkaantua, koska velkaa saa hyvin helposti verrattuna moneen muuhun maahan. Ehkä tämä on taustalla julkisen keskustelun velkapelossa?

Valtion talouden sekoittaminen kotitalouteen on paitsi virheellistä, myös vaarallista. Jos nyt suunnitellut miljardileikkaukset tehdään, ei voida enää puhua tasa-arvoisesta Suomesta tai hyvinvointiyhteiskunnasta. Yksityishenkilönä saan pelätä velkaa niin paljon kuin haluan, mutta poliitikkona minun on tiedettävä paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti