perjantai 23. tammikuuta 2015

Asuntoja, kiitos

Ylen uusi Kioski-uutispalvelu on tarttunut äärimmäisen tärkeään asiaan - asunnottomuuteen. Tilannetta tarkastellaan yksittäisen asunnottoman nuoren kautta ja yritetään saada hänelle asunto. Hyvä, jos asunnottomuudelle kasvot antamalla saadaan asialle sen ansaitsemaa huomiota ja ennen kaikkea aikaan konkreettisia toimia asunnottomuuden ratkaisemiseksi.

Asuntoministeri Piia Viitanen ilmoitti aikovansa perustaa heti pikatyöryhmän ja esitti kolme kysymystä siitä, miten asiaa voitaisiin lähteä ratkaisemaan. Sosiaalityöntekijän näkökulmasta ministerin sinänsä varmasti hyvää tarkoittava reaktio herätti lähinnä vaikutelman, ettei hänellä ole kovin hyvää käsitystä nykytilanteesta. Ministeri kysyy: Olisiko hyvä, että nuorella olisi yksi vastuuhenkilö, joka tietäisi nuoren kokonaistilanteen, ja voiko yhteiskunta auttaa nuoria vuokratakuiden ja vuokrarästien kanssa? Kyllä ja kyllä, ja näin jo monessa tapauksessa onkin. Usealla asunnottomalla nuorella on jo sosiaalityöntekijä, jolla on tiedossa hänen tilanteensa. Toimeentulotukea on jo mahdollista hakea vuokravakuuteen ja vuokrarästeihin.

Sosiaalityöntekijän työssäni olen lähes päivittäin vastannut puheluihin, joissa pyydetään apua asunnon, erityisesti kaupungin asunnon saamisessa. Soittajat kertovat, että he ovat olleet jo kuukausikaupalla asuntojonossa, he asustelevat kaverin nurkissa tai heillä ei ole asuntoa ollenkaan, tai he asuvat kotona, mutta siellä on riitaista, tai he ovat saaneet äskettäin ilmoituksen häädöstä. Kaikille soittajille joudun sanomaan samat sanat: sosiaalityöntekijällä ei ole valitettavasti vaikutusvaltaa asunnon saamiseen. Voin antaa neuvontaa ja ohjausta, tarjota maksusitoumusta kohtuuhintaiseen yksityisten markkinoiden vuokravakuuteen jos omat rahat eivät siihen riitä, mutta siinä kaikki. Mahdolliset sosiaalityöntekijän yhteydenotot eri vuokranantajiin ovat turhia elleivät jopa vahingollisia: sosiaalitoimen asiakkuutta ei useinkaan pidetä suosituksena vuokralaista valittaessa. Kaupungin asuntotoimistosta on todettu, että aikuissosiaalityön työntekijöiden tekemiä lausuntoja ei lueta. Yhtä asiaa korostan asuntoa hakeville soittajille yli kaiken: asunnonhakua ei saa jättää kaupungin asunnon saamisen varaan. Viimeisen seitsemän vuoden aikana asiakkaistani vain kaksi tai kolme on saanut kaupungin asunnon. Muistikuvani mukaan kukaan heistä ei ole ollut yksinäinen asunnoton.

Nämä puhelut ovat hyvin turhauttavia sekä minulle että soittajalle. Se, että asunnottomuuteen on niin vaikea puuttua työssä, on ollut varmasti yksi suurimpia syitä siihen, miksi olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Työntekijänä en voi auttaa asunnottomia ihmisiä tarpeeksi. On yritettävä jotain muuta kautta.

Tänään Kioski-palvelussa julkaistiin teksti "Taisteluni sossun kanssa", jossa toimittaja hämmästelee aivan oikeutetusti asunnottoman nuoren vaikeutta löytää oikeaa asiointipaikkaa. Sosiaali- ja terveystoimen internetsivut eivät ole selkeät eikä oikean työntekijän tavoittaminen ole helppoa. Helsingissä oli ennen asunnottomien sosiaalipalveluiden yksikkö, jonne kaikki asunnottomat saattoivat hakeutua. Yksikkö lakkautettiin 1.1.2010, perusteluna, että asunnottomien asioinnin tulisi olla mahdollisimman normaalia eikä leimaavaa. Useat työntekijät vastustivat muutosta. Asunnottomat hakeutuvat nykyään eri toimipisteisiin suhteellisen monimutkaisen jakautumisperiaatteen mukaan, jota työntekijöidenkin on välillä vaikea tulkita.

Artikkelissa myös pohditaan sosiaalitoimen puhelinajan (arkisin klo 9-10) hankaluutta asiakkaiden kannalta ja harmitellaan vastuutyöntekijän poissaoloa toimittajan soittopäivänä. Myös monet työntekijät ovat tuoneet esiin puhelinajan hankaluuden asiakkaiden kannalta, mutta saaneet vastauksen, että muutos olisi teknisesti liian hankala toteuttaa ja puhelinajan on oltava koko kaupungissa sama. Työntekijöiden lyhyisiin poissaoloihin ei palkata sosiaali- ja terveystoimessa sijaisia. Aikuissosiaalityöntekijöille ei ole myöskään palkattu useampaan vuoteen kesäsijaisia, jolloin monesta piiristä on puuttunut työntekijä kuukauden ajan. Asiakasmäärät ovat lisääntyneet roimasti, työntekijöiden määrä ei.

Helsingissä on tilastojen mukaan tällä hetkellä noin 3500 asunnotonta. Tämän lisäksi ovat ne asunnottomat, joiden asunnottomuus ei tilastoidu, esimerkiksi kaverin tai vanhempien luona kirjoilla olevat. Asunto ensin -periaatteella on purettu asuntoloita ja rakennettu tilapäisiä asumisyksiköitä. Tämä on auttanut vähentämään pitkäaikaisasunnottomien määrää, mutta muutoksella on ollut hintansa: jonotusajat asumisyksiköihin ovat tällä hetkellä keskimäärin vuoden mittaisia. Asuntolahuoneeseen pääsi ennen nopeallakin aikataululla.

Viestini asuntoministerille ja asunnottomuudesta kirjoittaville on tämä: työryhmät ja vastuuhenkilöt eivät auta ratkaisemaan asunnottomuutta. Asunnot auttavat. Tarvitaan paljon enemmän kaupungin asuntoja, pieniä asuntoja, yhteisasumisratkaisuja, sosiaalista asumista, jonne ovat tervetulleita myös ihmiset, joilla ei ole luottotietoja tai työpaikkaa. Yleishyödyllisiksi itseään kutsuvien vuokranantajien tulisi tarjota asuntoja asunnottomille. Tarvitaan tottakai myös lisää resursseja sosiaalityöhön, helposti tavoitettavia palveluita ja toimiva keskusteluyhteys vuokranantajien ja sosiaalipalveluiden välille. Ilman asuntoja paraskin neuvonta ja ohjaus on kuitenkin turhaa. Asunnottomuuden ratkaiseminen ei ole byrokraattinen kysymys, vaan poliittinen, ja meidän poliitikkojen on löydettävä keinot asuntojen rakentamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti