torstai 3. joulukuuta 2015

Tulevaisuuden Helsinki on hiilivapaa


Päätimme eilen Helsingissä siirtyä kohti uusiutuvaa energiaa ja luopua Hanasaaren hiilivoimalasta. Päätöksemme on valtavan tärkeä Helsingin kehityksen kannalta, kaupungin energiatalouden kannalta ja meidän lastemme tulevaisuuden kannalta. Vielä merkittävämpää on kuitenkin se, että tekemämme päätös osaltaan vaikuttaa kaikkien ihmisten, kaikkien lajien ja koko maapallon elinolosuhteisiin. Ilmastonmuutos ratkaistaan kaupungeissa, jotka tuottavat leijonanosan päästöistä. Meidän on oltava mahdollisimman kaukonäköisiä ja ajateltava globaalisti, vaikka emme koskaan itse ehtisi näkemään kaikkia päätöksemme vaikutuksia.

Kun ongelma on ilkeä ja monimutkainen, ratkaisutkaan eivät ole yksinkertaisia. Kaikki keinot on käytettävä. Hyväksymämme Helenin kehityssuunnitelma perustuu laajaan näkemykseen energiansäästöstä, energiatehokkuudesta ja hajautetusta energiantuotannosta. Ihminen on riippuvainen ympäristöstä. Jos ympäristöstä ei huolehdita, ei huolehdita ihmisistäkään.

Tekemämme päätös on askel kohti hiilineutraaliutta. Helsinki ei jää kaipaamaan hiilikasojansa. Päätöksen toteutuksessa tulee hakea kunnianhimoisesti uusiutuvan energian ratkaisuja ja selvittää kaikki toimenpiteet, joilla voidaan saada esimerkiksi auringosta saatava energia käyttöön paljon nykyistä paremmin. Energiatehokkuus on myös välttämätön osa ratkaisua. Kaupungin on jatkossa vaikutettava aktiivisesti erityisesti kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisiin, jotta energiatehokkuusosaaminen kasvaa ja saamme terveellisiä, turvallisia ja samalla energiatehokkaita taloja.
Eilinen päätös on hyvä alku, mutta jatkossa tarvitaan vieläkin enemmän. Kannatin valtuustossa Silvia Modigin tekemää pontta, jonka mukaan selvitetään välitavoitteita fossiilisista polttoaineista luopumiselle, energiatehokkuuden parantamiselle sekä energiansäästölle vuosille 2025, 2030 ja 2040 siten, että tavoite hiilineutraalista Helsingistä on mahdollista saavuttaa vuoteen 2050 mennessä. Ponsi hyväksyttiin valtuustokäsittelyssä.
Hiilivapaa Helsinki on lähempänä toteutumistaan. Työ sen puolesta jatkuu.

torstai 24. syyskuuta 2015

Katutaiteelle Helsingissä pelisäännöt ja pilottialue

Katutaidetta Hampurissa. Kuva: Petra Malin
Katutaiteen ystävät saivat eilen Helsingissä hyviä uutisia, kun valtuusto käsitteli aloitettani katutaiteen edistämisestä. Helsingin kaupungin virastot ja taidemuseo suhtautuivat aloitevastauksessa katutaiteeseen hyvin myönteisesti. Helsinki on nyt perustamassa ryhmän, joka laatii katutaidehankkeille selkeät pelisäännöt ja varmistaa tiedonkulun eri virastojen välillä. Tämä on hienoa, koska helsinkiläiset katutaiteen tekijät ovat pitkään toivoneet vastuutahoa, joka koordinoisi katutaiteeseen liittyviä lupia ja käytäntöjä. Lupaprosessi on vaatinut tähän asti taiteilijoilta kohtuuttomasti työtä.

Katutaide on ottanut pääkaupunkiseudulla tänä vuonna hyppäyksen eteenpäin. Vantaalla Myyrmäessä ja Espoossa eri alueilla on toteutettu alikulkutunneleihin kiitosta saaneita katutaideteoksia. Helsingin Arabianrannassa puolestaan on tehty upea muraalitaideteos kerrostalon seinään. Jopa Helsingin kaupungintalolla Virka-galleriassa on tällä hetkellä esillä katutaiteilija Salla Ikosen töitä.
 
Katutaide pitää sisällään muun muassa lyhytikäiseksi tarkoitettua graffitiseinätaidetta ja pysyvämpää muraalitaidetta. Nuorisoasiainkeskus on tehnyt hienoa työtä graffitiseinien osalta, mutta pysyviä katutaiteen tekemisen paikkoja ei Helsingissä ole juuri ollut. Pysyvämmän katutaiteen tilanne onkin Helsingissä jälkijunassa moneen muuhun Euroopan ja Suomen kaupunkiin verrattuna. Olen nähnyt esimerkiksi eräässä ranskalaisessa maalaiskylässä paikallisen taiteilijan muistomerkin muraalina toteutettuna, ja satukuvia tanskalaisten päiväkotien ulkoseinillä. Vastaavat hankkeet olisivat tervetulleita Helsinkiin.

Katutaiteen kehittymisen kannalta on olennaista, että pelisääntöjen laatimisen lisäksi katutaidetta edistetään aktiivisesti kaupungin toimesta. Kaupungilla on keinoja, esimerkiksi prosenttiperiaate ja lähiörahasto, joilla voidaan tukea taidetta asuinalueilla. Muualla toteutetuissa projekteissa on saatu hyviä kokemuksia siitä, että paikallisyhteisö on otettu mukaan katutaideprojektiin miettimään sopivia paikkoja taiteelle ja suunnittelemaan teoksia. Esimerkiksi tällaista toimintaa varten ehdotin aloitteessani katutaiteen pilottialueen valitsemista. Alueella saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää koko kaupungissa.
Aloitteen käsittelyn yhteydessä valtuusto hyväksyi eilen ponnen, jonka mukaan osana katutaiteen pelisääntöjä pohtivan työryhmän työtä selvitetään mahdollisuudet katutaiteen pilottialueen löytämiselle vuoden 2016 aikana. Helsinki on siis jo hyvin pian vähän värikkäämpi paikka.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Helsingissä ei hyväksytä varhaiskasvatuslain muutoksia

Helsingin varhaiskasvatuslautakunta otti eilen 15.9.2015 kielteisen kannan hallituksen suunnitelmiin muuttaa varhaiskasvatuslakia. Vasemmisto, Vihreät ja SDP asettuivat vastustamaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistoa ja ryhmäkokojen kasvattamista. Opetuslautakunta antoi samaan aikaan kokouksessaan samansisältöisen lausunnon.

Lausunto on tärkeä, koska suurena kaupunkina Helsingin mielipiteellä on painoarvoa. Lausunto jatkaa seuraavaksi kaupunginhallitukseen, jossa vasemmistovihreä yhteistyö varmasti jatkuu. Varhaiskasvatuksen leikkauksien estäminen vaatii kuitenkin yhä poliittista toimintaa ja kansalaisliikettä, sekä ennen kaikkea resursseja.

Myös kaupunginhallitus otti tänään kielteisen kannan varhaiskasvatuslain muutoksiin. Mahtava juttu! Lisää asiasta kirjoittamassani Vasemmiston valtuustoblogissa.

Lautakunta teki Helsingin lausuntoon seuraavanlaiset muutokset Vihreiden Jani Moliisin esittämänä ja minun kannattaminani:

"Lautakunta haluaa lausunnossaan korostaa subjektiivisen kokopäiväisen hoito-oikeuden tärkeyttä ja tuo esille, että subjektiivinen päivähoito-oikeus tulee säilyttää kaikkien lasten oikeutena. Esitetty päivähoito-oikeuden rajaaminen osa-aikaiseksi vanhempien työtilanteen perusteella on hyvin ongelmallinen niin periaatteena kuin käytännössä. Kuntien varhaiskasvatusviranomaisilla ei ole tällä hetkellä velvollisuutta eikä edellytyksiä seurata vanhempien tulo- tai työtilannetta. Jotta esitetty päivähoito-oikeuden rajaaminen voitaisiin toteuttaa, pitäisi varhaiskasvatusviranomaisilla olla jatkuva pääsy nykyistä huomattavasti kattavampiin tietolähteisiin, ja resurssit seurata lasten vanhempien elämäntilanteen muutoksia. Mikäli perheiden tulisi jakaa varhaiskasvatusviranomaisille laajasti tietoa vanhempien tulotilanteesta ja perheen elämäntilanteesta toisi se mukanaan uusia haasteita tietosuojaan ja salassapitoon. Lisäksi toteutuessaan esitysluonnos sisältää suuren riskin, että vaikeassa elämäntilanteessa olevat perheet eivät saa tarvitsemiaan palveluita, kun palvelun tarpeen todistaminen on perheiden itsensä vastuulla.

Moderni työelämä, jossa monilla vanhemmilla on hyvin katkonaisia ja lyhytkestoisia työsuhteita, johtaisi esityksen myötä siihen, että monien lapsien päivähoitotilanne vaihtelisi jatkuvasti. Tämä vaatisi huomattavasti nykyistä joustavampia hoitorakenteita ja johtaisi siihen, että lapset todennäköisesti joutuisivat vaihtamaan ryhmästä tai jopa päiväkodista toiseen.

Lautakunta katsoo, että toteutuessaan esitysluonnos vaikuttaa hyvin kielteisesti mahdollisuuksiin saavuttaa 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain asettamia sisältöjä ja tavoitteita varhaiskasvatustoiminnalle."

"Esitysluonnos kasvattaa toteutuessaan yli 3-vuotiaiden lasten määrää suhteessa hoito- ja kasvatushenkilöstöön ja tekee varhaiskasvatuksen laadun säilyttämisestä hyvin haastavaa. Varhaiskasvatuslautakunta katsoo, että nykyistä lasten määrää aikuista kohden ei tule kasvattaa. Varhaiskasvatus on yksi huonoimpia säästökohteita, koska korkealaatuinen varhaiskasvatus on erittäin kustannustehokas tapa ennaltaehkäistä lasten ja nuorten suurempia ongelmia myöhemmin. Lautakunta katsoo, että toteutuessaan esitysluonnos vaikuttaa hyvin kielteisesti mahdollisuuksiin saavuttaa 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain asettamia sisältöjä ja tavoitteita varhaiskasvatustoiminnalle."

"Esitysluonnos kasvattaa toteutuessaan yli 3-vuotiaiden lasten määrää suhteessa hoito- ja kasvatushenkilöstöön ja tekee varhaiskasvatuksen laadun säilyttämisestä hyvin haastavaa. Varhaiskasvatuslautakunta katsoo, että nykyistä lasten määrää aikuista kohden ei tule kasvattaa."

"Esityksen todellisia taloudellisia vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida tarkasti, koska kaikkia esityksen toteuttamiseen liittyviä tekijöitä ei ole tiedossa. Esimerkiksi tietoa siitä, kuinka moni perhe käyttää tällä hetkellä kokopäiväistä varhaiskasvatusta, vaikka toinen vanhemmista on kotona, ei ole tiedossa. Lisäksi esitys tulee lisäämään hallinnollisia kustannuksia merkittävästi ja vaatii investointeja varhaiskasvatuksen ja muiden viranomaisten käyttämiin tietojärjestelmiin tarvittavien tiedonsiirtojen mahdollistamiseksi."

torstai 3. syyskuuta 2015

Hänen nimensä oli Aylan Kurdi

Joissakin maissa kuolleilla ei ole yksityisyyden suojaa. Asuin Espanjassa Madridin terrori-iskujen aikaan ja televisiossa helikopterikamera näytti suorana lähetyksenä kuvaa junista, jossa uhrit yhä makasivat. Lehden etusivulta omaiset saattoivat tunnistaa kuolleen läheisensä. En ole koskaan unohtanut etusivun kuvaa, enkä erityisesti siinä näkynyttä keltaiseen jakkupukuun pukeutunutta naista. Uutisointitapa ei rajoittunut terrori-iskuihin: television paikallisuutisissa näytettiin kuvaa maassa makaavasta perheväkivallan uhrista.

Olen viime aikoina alkanut epäröidä, kun kirjaudun sisään sosiaaliseen mediaan. Rasistiset äänenpainot ja syrjivät kannanotot tulivat jo aiemmin silmille, mutta niitä piti lukea, jotta niitä saattoi vastustaa. Sen sijaan kun uutisvirtaan alkoi ilmestyä kuolleiden lasten kuvia, alkoi tuntua siltä, että tämä on jo liikaa. Surullinen totuus on, että aivan liian monille tämä ei ole somen kuvavirtaa, jonka voi sulkea pois, vaan totista totta. Tulisiko näitä kuvia siis jakaa? 

Kuolleiden lasten kuvat järkyttävät ja herättävät ihmisiä huomaamaan, että pakolaisten hätä on todellinen. Kuitenkin mediakulttuurissa, jossa ei olla totuttu selailemaan ruumiskuvia kahvipöydässä, näyttäytyy näiden lasten yksityisyys ja ihmisarvo erilaisena kuin suomalaisten lasten. Jokainen ihminen, aikuinen tai lapsi, on arvokas. Tarvitsemmeko todella valokuvia kuolleista lapsista sen muistamiseksi? Ja minkälaisen hinnan lapsen läheiset tai vastaavia kohtaloita kokeneet tästä maksavat? Traumatyön ammattilaiset tietävät, että onnettomuudesta uutisoiminen, puhumattakaan siitä otetusta valokuvasta, pahentaa traumaa ja saa läheiset elämään trauman aina uudelleen.

En koskaan saanut tietää keltaiseen jakkupukuun pukeutuneen naisen nimeä. Turkkilaiselle rannalle kuolleen pojan nimi sen sijaan on julkaistu. Hänen nimensä oli Aylan Kurdi ja hänen ikänsä oli kolme vuotta. Kun me muistamme hänet, muistakaamme hänen nimensä. Ja muistakaamme myös, että tuhannet lapset ja aikuiset tarvitsevat apuamme, nyt.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Vain kaksi kättä

Viime viikon tiistai tuntuu nyt hyvin kaukaiselta. Käsittelimme varhaiskasvatuslautakunnassa Helsingin päivähoidon tilannetta ja talousarviota. Keskustelimme syksyllä voimaan tulevasta uudesta varhaiskasvatuslaista ja esiopetuslain muutoksista. Lautakunta oli yhtä mieltä siitä, että ryhmäkokojen sitovuus ja esiopetuksen velvoittavuus aiheuttavat kustannuksia, joihin ei olla varauduttu, ja lähetti yhteisen viestin kaupunginhallitukselle, että rahaa tulee varata lisää tarvittaessa jopa 5 miljoonaa euroa.

Esitin itse myös, että kaupungin omia päiväkotipaikkoja tulisi olla suhteessa tarjolla enemmän, koska niiden tarve on toistuvasti arvioitu alakanttiin. Tämä esitykseni ei mennyt lautakunnassa läpi. Olin kuitenkin tyytyväinen siitä, että lautakunnassa tunnustettiin lisäresurssien tarve yli puoluerajojen.

Heti seuraavana päivänä kaikki kääntyi ylösalaisin: Sipilän hallitus julkisti ohjelmansa rajut leikkaukset päivähoitoon. Huolellisesti valmisteltu uusi varhaiskasvatuslaki heitettiin ulos ikkunasta. Lapsen oikeudet ja lasten turvallisuus, sukupuolten tasa-arvo, tutkimustieto varhaiskasvatuksen ennaltaehkäisevistä vaikutuksista nuorten ongelmiin, mahdollisuudet laadukkaaseen työhön ja työntekijöiden hyvinvointi - mitkään näistä eivät painaneet hallituksen vaakakupissa.

Suuret leikkaukset ovat onneksi nostaneet suuren vastaliikkeen. Tätä kirjoittaessani jo lähes yhdeksän tuhatta ihmistä on ilmoittautunut päivähoidon leikkauksia vastustavaan Vain kaksi kättä -mielenosoitukseen. Hallituksella on vielä mahdollisuus pyörtää päätöksensä. Tarvitaan yhteistyötä ja joukkovoimaa, jotta hallitus vihdoin ymmärtää, kuinka suuresta ja merkittävästä asiasta on kyse.

Monet muut leikkaukset osuvat myös lapsiperheisiin, ja tarvitaan toimintaa niidenkin vastustamiseksi. Helsingin Vasemmisto suunnittelee lapsiperhetoiminnan aloittamista. Jos olet kiinnostunut lapsiperheiden tilanteen parantamisesta tai haluat vain viettää aikaa toisten perheiden kanssa, tervetuloa mukaan piknikille Tokoinrantaan nyt sunnuntaina 7.6.2015 klo 13.

Helsingillä on edelleen oma vastuunsa päivähoidon järjestämisestä, vaikka uuden hallituksen linjaukset herättävätkin suurta huolta. Helsingissä varhaiskasvatus on jo eriytynyt alueellisesti ja tämä vähentää sen ennaltaehkäisevää vaikutusta juuri niillä alueilla, joilla sitä eniten tarvittaisiin. Syksyllä puolueiden sitoutuminen varhaiskasvatukseen mitataan uudelleen Helsingin budjettineuvotteluissa. Suuri ongelma on se, että kaupungin palveluihin varataan jatkuvasti liian vähän rahaa, ja tähän on pitkällä tähtäimellä saatava muutos.

Hallitus puhuu kauniita sanoja siitä, että meidän lapsillemme ei saa jättää velkaa. Hallitus on kuitenkin valmis kohdistamaan leikkaukset juuri lapsiin ja jättämään kaikkein hyväosaisimmat säästöjen ulkopuolelle. On aika vaatia sanojen sijaan tekoja.



tiistai 19. toukokuuta 2015

Katutaidetta kaupunkilaisille

Katutaiteen kokeilualueen saaminen Helsinkiin edistyy. Viime viikolla nuorisolautakunta otti positiivisen kannan asiasta tekemääni aloitteeseen todeten, että nuoret ovat toivoneet voimakkaasti  katutaideseiniä kaupungille tekemissään aloitteissa. Tänään yleisten töiden lautakunta käsittelee aloitetta ja viraston lausuntoehdotus asiassa on myönteinen.


Katutaidetta Pariisissa. Kuva: Petra Malin.


Asia etenee vielä ainakin kaupunginhallitukseen ja valtuustoon. Toivon mukaan positiivinen asenne jatkuu kautta linjan ja katutaiteen pilottialueen saaminen Helsinkiin tulee mahdolliseksi. Asiassa vaaditaan yhteistyötä eri virastojen välillä ja halua toimia joustavasti säädösten ja hallintokuntien rajapintojen viidakossa. Uskon, että Helsingissä pystytään tähän, kun tahtoa näyttää löytyvän. Kaupungissa on tehty viime vuosina hyvää työtä luvallisten graffitiseinien eteen, mutta helsinkiläisen katutaiteen kehittyminen edellyttää myös tilaa, johon voidaan tehdä pysyvämmiksi tarkoitettuja töitä.
 
Jotta katutaiteen pilottialue onnistuisi ja tuottaisi kaupunkilaisille mahdollisimman paljon iloa, on tärkeää, että kaupunkilaiset saavat alusta asti osallistua alueensa katutaideprojektien suunnitteluun. Asukkaiden tulee kokea katutaide omakseen. Arabiassa kerrostalon päätyyn maalattu muraali on otettu positiivisesti vastaan naapurustossa ja koko Helsingissä. Toivottavasti jatkossa kuulemme vastaavia tarinoita muistakin kaupunginosista.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Yhdessä eteenpäin

Lämmin kiitos kaikille niille 640 ihmiselle, jotka antoivat minulle äänensä näissä vaaleissa. Ensikertalaisena ja pienen budjetin ehdokkaana olen rehellisesti tyytyväinen tulokseeni. Vasemmiston tulokseen ei sen sijaan voi olla tyytyväinen. Suomalaiset kannattavat laajasti tasa-arvoa ja hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta se ei näkynyt Vasemmiston kannatuksessa. Meidän täytyy nyt istua alas ja miettiä keinot, joilla me saamme Vasemmiston viestin välitettyä äänestäjille entistä paremmin.

Positiivista on, että Vasemmiston eduskuntaryhmässä on nyt uusia nuoria naisedustajia. Li Andersson ja Hanna Sarkkinen saivat molemmat loistavan äänisaaliin. Myös Helsingissä Veronika Honkasalo ja Mai Kivelä olisivat molemmat päässeet läpi henkilökohtaisilla äänimäärillään ilman suhteellista vaalitapaa.

Haasteena on, miten me muut ehdokkaat nostamme äänimäärämme jatkossa samalle tasolle, jotta lisäpaikkoja on mahdollista saavuttaa. Aion itse tehdä jatkossakin parhaani sen eteen, että Vasemmisto pääsee vaikuttamaan ja tekemään politiikkaa asumisen, palvelujen ja tasa-arvon puolesta. Yhdessä eteenpäin!

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kuka pelkää velkaa?

Tunnustan, että olen aina pelännyt velkaa. Opintolainaa en ottanut kuin pienen summan, koska senkin takaisin maksaminen vaikutti hurjalta urakalta, vaan tein töitä läpi opiskeluajan. Pohdinnat asunnon ostamisesta tyssäsivät vaihtelevaan taloudelliseen tilanteeseen ja kauhukuviin vuosikymmenien velkavankeudesta. Viimeistään sosiaalityöntekijän työn aloitettuani tulin siihen tulokseen, että kulutusluotot ja pikavipit ovat nopea ja varma tie taloudelliseen katastrofiin.

Osa peloista oli enemmän ja osa vähemmän järkeviä. Opintolainan tai asuntolainan ottaminen olisi voinut olla jopa järkevää valmistumisen tai tämänhetkisten asumiskulujen kannalta. Kulutusluoton tai pikavippien ottamiseen en sen sijaan ole vielä keksinyt hyviä syitä.

Sama velkapelko vaivaa nyt suomalaista politiikkaa. Velkakello tuodaan tikittämään TV-studioon ja puhutaan, että kohta Suomi ylittää maagisen 60 prosentin velkaosuuden bruttokansantuotteesta. Jos nyt ei leikata monta miljardia, kilpailukyky kärsii ja lapset nääntyvät tulevaisuudessa velkataakan alle.

Suomalainen velkapelko herättää kummastusta ulkomaita myöten. Tämänpäiväisessä Talouselämä-lehdessä The Economist-lehden toimittaja Tom Nuttall ihmettelee, miksi Suomessa vain Vasemmisto puhuu elvyttävän talouspolitiikan puolesta, vaikka lainaa saisi halvalla ja olisi varaa elvyttää. Ranskalla, Saksalla, Iso-Britannialla ja USA:lla on kaikilla suhteessa enemmän velkaa kuin Suomella. Näissä maissa ei olla asiasta huolissaan eikä vaalikamppailuja käydä siitä, kuka esittää komeimmat leikkauslistat. Velan määrä ei ole suhteessa siihen, meneekö maan taloudella hyvin vain huonosti. Velan lisäksi Suomella on varallisuutta miltei yhtä paljon kuin velkaa.

Talous yskii ja kotimainen kulutus on vähentynyt. Pienituloisilta leikkaaminen ja miljardileikkauksiin väistämättä liittyvä työttömyyden kasvu eivät lyhyelläkään tähtäimellä paranna talouden tilannetta. Pitkällä tähtäimellä leikkaukset tulevat erityisen kalliiksi, kun tulevat sukupolvet eivät saa tarvitsemiaan peruspalveluja. THL:n mukaan 1990-luvun lama-ajan lapsista joka viidennellä on mielenterveysongelmia ja joka kuudennella ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Näiden nuorten tulevaisuuden kannalta valtion velkasuhde on täysin toissijainen asia.

Osallistuin viime viikolla Mun talous -verkoston tilaisuuteen, jossa keskusteltiin nuorista ja talouden hallinnasta. Tilaisuudessa tutkija Eliisa Kylkilahti kertoi, että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu vahva omillaan pärjäämisen ideologia ja yksilön ylivelkaantuminen nähdään helposti suurena epäonnistumisena. Samaan aikaan Suomessa on yksilönä edelleen helppo velkaantua, koska velkaa saa hyvin helposti verrattuna moneen muuhun maahan. Ehkä tämä on taustalla julkisen keskustelun velkapelossa?

Valtion talouden sekoittaminen kotitalouteen on paitsi virheellistä, myös vaarallista. Jos nyt suunnitellut miljardileikkaukset tehdään, ei voida enää puhua tasa-arvoisesta Suomesta tai hyvinvointiyhteiskunnasta. Yksityishenkilönä saan pelätä velkaa niin paljon kuin haluan, mutta poliitikkona minun on tiedettävä paremmin.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Työtä ilman toimeentuloa

Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa kerrotaan, että työssäkäyvien toimeentulotukiasiakkaiden määrä kasvaa. Helsingissä määrä on noussut viidessä vuodessa 7,8 prosentista 8,9 prosenttiin. Koko maan tilastojen mukaan noin puolet työssäkäyvistä toimeentulotuen hakijoista saa tukea yhtäjaksoisesti yli 9 kuukautta.

Tieto ei yllätä toimeentulotuen parissa työskentelevää sosiaalityöntekijää.  Kun olen tavannut uusia toimeentulotuen asiakkaita he ovat yhä useammin olleet pienipalkkaisia työssäkäyviä: siivoojia, myyjiä, yhden hengen yritystä pyörittäviä kampaajia tai urheiluhierojia. Kokopäivätyötä tekevän siivoojan palkkakuitissa näkyvä summa pyörii lähellä tuhatta euroa. Suurin osa toimeentulotuen hakijoista on yksinasuvia. Pääkaupunkiseudun vuokrien nousu on pitänyt huolen siitä, että reilun tonnin palkalla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa vuokraa niin, että rahaa jäisi välttämättömiin menoihin. Tämän lisäksi toimeentulotuen asiakkaina on monia tarvittaessa työhön kutsuttavia, joiden palkka voi joskus olla tuhat, joskus nolla euroa.

Asumisen kalleuteen vaikuttaa asuntopula. Kaupunki on kaavoittanut tontteja 5500 asunnolle vuosittain, mutta uusia asuntokohteita on aloitettu hitaasti. Valtion tukema vuokra-asuntotuotanto, nuorisoasuntojen ja erityisryhmien asuntojen rakentaminen laahaavat tavoitteistaan, koska rakennuttajia kiinnostaa tällä hetkellä sääntelemätön asuntotuotanto - eli kalliiden asuntojen rakentaminen.

Jos asumisen kalleuteen halutaan puuttua, julkisen vallan tulisi ottaa vastuu vuokra-asuntojen rakentamisesta. Julkisen rakennusyhtiön perustaminen Helsinkiin tai valtiollisesti olisi taloudellisesti kannattavaa: rakennuskustannuksia voitaisiin kattaa vuokrilla, ihmisillä jäisi rahaa käytettäväksi muuhunkin kuin asumiseen ja toimeentulotuen ja asumistuen menot pienenisivät.

Asumisen hinnan lisäksi toimeentulotuen tarvetta lisäävät epävarmat työsuhteet ja matalat palkat. Erityisesti nuoret ja naisvaltaisilla aloilla työskentelevät joutuvat kasaamaan toimeentulonsa monesta eri lähteestä. Käytännössä veronmaksajat joutuvat siis kattamaan osan matalapalkka-alojen työntekijöiden palkkakustannuksista. Nuoria myös kannustetaan yrittäjyyteen, mutta unohdetaan mainita, että yrittäjän asema sosiaaliturvajärjestelmässä on yhä hyvin vaikea.

Kun sanotaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa, unohtuu, että työssäkäyvätkin alkavat jo tarvita sosiaaliturvaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vaalikentillä

Viime kuukausien ajan olen tehnyt eduskuntavaalikampanjaa. Olen jakanut lukemattomia esitteitä, vastannut hyviin ja kiperiin kysymyksiin vaaliteltoilla, osallistunut paneelikeskusteluihin, vaalitapahtumiin ja olohuonetenttiin, jakanut hernesoppaa, järjestänyt vaalibileet ja vaikka mitä muuta. Tässä kuvia ja tunnelmia matkan varrelta.

Annoin helmikuun lopussa Mia Haglundin kanssa koulutuslupauksen Kaivopihalla: maksuton koulutus, opintotuki ja opiskelijoiden terveyspalvelut on turvattava.

Osallistuin 5.3.2015 Talentia Helsinki ry:n Sosiaaliklubiin, jossa puheenaiheena olivat erityisesti sosiaalialaa kohtaavat muutokset. Korostin keskustelussa sosiaalityön merkitystä ja kerroin omasta tutkimuksestani sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistymisestä. Sosiaalinen jää uudistuksissa helposti terveyspalveluiden jalkoihin ja tähän on jatkossa lainsäädäntötyössä puututtava.

Kävin maaliskuun alussa myös haastateltavana Ylen Vaaligalleriassa. Haastattelussa puhuin muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista, palvelun käyttäjien osallisuudesta, IT-hankintojen järkevöittämisestä, eriarvoisuudesta, tasa-arvosta ja nuoriin ja lapsiin panostamisesta. Nostin nuoret ja lapset esiin myös Helsingin Sanomien vaalivideossa, jossa kerroin 1990-luvun laman aikana tehtyjen leikkauksien vaikutuksista lapsiin.

Osallistuin 7.3.2015 FemActin naistenpäivän aaton feministiseen talviriehaan ja pidin puheen aiheesta, miksi juuri nyt on hyvä ja huono aika olla feministi. Puheen voi katsoa MTV3:n taltioinnista Katsomosta, puheenvuoroni on vähän ennen puoliväliä.



Minä ja Hanna Mithiku Merja Kyllösen tentattavana Kantakaupungin Vasemmiston keskustelutilaisuudessa We Got Beefissä 19.3.2015.



Järjestin vaalibileet samana iltana ja samassa tilassa. Ohjelmassa oli politiikan lisäksi loistavia artisteja: Iida Umpikuja, Klasu, Muun Muassa Juha Pekka Tapani Heikkinen, Juuke 77 ja Riikka Kaukisen lavarunoutta. Pääsin itsekin laulamaan yhden oman kappaleeni.



 
Vasemmiston vaaliteltalla Herttoniemessä 21.3.2015 Anna Vuorjoen kanssa. 



Osallistuin Sophia Lepän kanssa 24.3.2015 JHL:n keskustelutilaisuuteen sote-uudistuksesta ja henkilöstön työehdoista. Tilaisuudessa pohdimme sosiaalipalveluiden sivuuttamista, uudistuksen tilannetta vaalien jälkeen ja sitä, että monet puolueet voivat haluta avata palvelut yksityistämiselle.

 
Kirsi Pihlajan ja Sami "Frank" Muttilaisen kanssa Vuosaaren Mosaiikkitorilla 28.3.2015. 



 
Jakamassa luomukasvishernekeittoa puolueiden naisjärjestöjen Siskoilta soppaa -tilaisuudessa. Pääsin myös mikrofonin varteen puhumaan tasa-arvosta.

Keskustelemassa nuorista ja taloudesta Mun talous -verkoston vaalitreffeillä 9.4.2015.



Vesa Korkkulan ja Mia Haglundin kanssa Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla 11.4.2015.


 
Aurinkoista tunnelmaa, musiikkia ja ihmisiä Piritorin kevät -tapahtumassa Vaasanaukiolla 11.4.2015. 


Ensi viikolla on vaalien loppukiri ja olen tavattavissa monessa eri paikassa, muun muassa tiistaina 14.4.2015 klo 11-13 Vasemmiston vaalimökillä Lasipalatsilla naisehdokkaiden päivänä. Järjestämme myös yliopistolla toimintapäivän torstaina 16.4.2015 klo 11-14 ja jaamme yliopistolaisten ehdokkaiden kanssa yliopistopoliittista ohjelmaamme. Tarkemmat tiedot löytyvät Tapahtumia-sivulta.

Tahti on hengästyttävä, mutta tunnelma Vasemmiston porukassa hyvä ja positiivinen. On innostavaa tavata ihmisiä ja kuulla heidän ajatuksiaan. Joka kerta, kun joku sanoo äänestävänsä minua, olen yhtä otettu. Tavataan vaalikentillä!

Päivitän kuulumisiani myös Twitterissä ja Facebookissa.




torstai 9. huhtikuuta 2015

450 miljoonan euron ongelma

Osallistuin toissapäivänä viimeistä kertaa rakennuslautakunnan kokoukseen. Olen oppinut lautakunnassa paljon helsinkiläisestä asuntorakentamisesta ja arkkitehtuurista, mutta ennen kaikkea opin paljon kansanterveyttä ja kansallisvarallisuutta vakavasti uhkaavasta ongelmasta: kosteus- ja homevaurioista.

Sisäilmaongelmien ja homevaurioiden aiheuttamia terveysongelmia tunnistetaan huonosti. Tilastot eivät kerro koko totuutta, mutta sosiaali- ja terveysministeriön tietojenkin mukaan kosteus- ja homevauriot aiheuttavat vuosittain 450 miljoonan euron terveyshaitat. Vaurioiden taloudellinen merkitys on paljon suurempi, sillä vauriot ovat aiheuttaneet miljardiluokan korjausvelan. Lähes joka viidennessä Suomen koulussa ja päiväkodissa, ja joka neljännessä hoitolaitoksessa, on merkittäviä kosteus- ja homevaurioita. Kymmenen prosenttia asuntojen kerrosalasta on kosteus- tai homevaurioitunutta. Koska rakennusten korjaamista lykätään, korjausvelka kasvaa koko ajan suuremmaksi.

Taloudellisen merkityksen lisäksi kosteus- ja homevaurioilla on suuri inhimillinen merkitys. Homeelle herkistyneet voivat joutua muuttamaan kotoaan, vaihtamaan työpaikkaansa tai jäämään työkyvyttömäksi, tuhoamaan omaisuutensa, rajoittamaan elinpiiriään tai kohtaamaan palvelujärjestelmässä epäilyjä siitä, onko heidän ongelmansa todellinen.

Merkittävien vaurioiden korjaamisen hinta olisi sosiaali- ja terveysministeriön mukaan 1,4 miljardia. Vaikka tämä ei varmasti riittäisi kaikkien tarpeellisten korjausten tekemiseen, tälläkin investoinnilla voitaisiin vähentää huomattavasti terveyshaittojen kustannuksia. Elvyttävä ja työllistävä investointi korjausrakentamiseen maksaisi nopeasti itsensä takaisin. Kun keskustellaan siitä, onko elvytys parempi ratkaisu kuin leikkaukset, tulisi punnita samalla myös kosteus- ja homevaurioituneiden rakennusten korjausvelan kasvu.

Korjaaminen ei kuitenkaan riitä vaan ongelmia tulee ehkäistä ennalta. Jotta emme olisi jatkossa saman ongelman edessä, tulee rakentamiseen kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Rakentamisessa tulee panostaa laatuun ja työmaa-aikaiseen kosteudenhallintaan. Lainsäädäntötasolla tulee lisätä rakentajien ja alihankkijoiden vastuuta ilmenevistä vaurioista ja antaa rakennusvalvonnalle nykyistä enemmän keinoja puuttua laiminlyönteihin.

Vasemmiston lautakuntaedustajina olemme nostaneet kosteus- ja homevauriot näkyvämpään osaan rakennuslupaprosessia tuomalla johdonmukaisesti esiin rakentamisen aikaista kosteudenhallintaa. Kauteni rakennuslautakunnassa päättyy, mutta kiinnostukseni rakentamista kohtaan säilyy.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Unohtuvatko sosiaalipalvelut?

Kun sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus kaatui perustuslaillisiin ongelmiin, olin sosiaalialan työntekijänä tyytyväinen. Uudistusta oli valmisteltu voimakkaasti terveyspalvelujen näkökulmasta ja sosiaalipalveluiden asema oli jäänyt hyvin epäselväksi, vaikka sosiaalipalvelut muodostavat puolet koko sote-kokonaisuudesta. Lisäksi suunnitellussa mallissa päätösvalta olisi karannut kuntayhtymään eikä kansalaisella olisi enää käytännössä ollut mahdollista vaikuttaa demokraattisesti palveluidensa järjestämiseen. Uudessa sote-valmistelussa on mahdollisuus ottaa sosiaalipalvelut ja demokratia paremmin huomioon.

Tyytyväisyyteni muuttui kuitenkin pian huoleksi. Edellisen mallin vahvuus oli sen perustuminen vahvasti julkisiin palveluihin. Julkiset palvelut ovat hyvinvoinnin kannalta elintärkeitä: ne eivät pyri tuottamaan voittoa, niistä maksetaan verot Suomeen ja päättäjien on mahdollista saada niistä halutessaan tietoa ja ohjata niitä demokraattisesti. Yksityisissä palveluissa työntekijöiden asema hankaloituu, tiedon saanti vaikeutuu ja verot karkaavat veroparatiiseihin. Puolueiden välillä on suuria erimielisyyksiä yksityisten palveluntuottajien asemasta. Olen kuullut väitteitä, että uudistuksen annettiin nyt tahallaan kaatua, jotta yksityisten palveluiden osuutta voitaisiin ensi vaalikaudella pyrkiä lisäämään. Yksityisten palveluntuottajien nostaminen tasavertaisiksi julkisten kanssa on ainakin Kokoomuksen tavoite. Jos nämä tavoitteet toteutuvat, uusi sote-malli on entistä huonompi.

Toive sosiaalipalveluiden aseman paranemisesta on ainakin toistaiseksi ollut turha. Helsingin Sanomien haastattelussa sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty totesi, ettei valtaosalle väestöstä ole merkitystä sillä, onko terveyskeskuksessa myös sosiaalityöntekijä ja että vain pieni osa väestöstä tarvitsee paljon sekä sosiaali- että terveyspalveluja. Jos sosiaalityö nähdään marginaalisena toimintana ja terveyspalvelut taas kaikille tärkeinä, on selvää, että sosiaalipalveluiden organisoiminen jää jatkossakin sote-uudistuksessa sivurooliin. Sosiaalipalveluita tarvitsevat ihmiset, jotka ovat joutuneet kohtaamaan monia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, mutta myös ihmiset, joita kohtaa kriisi, kuten oma sairastuminen tai omaisen kuolema. Sosiaalialan työ voi myös ennaltaehkäistä ongelmia ja tuoda palveluihin kokonaisvaltaista näkökulmaa.

Uudistuksen valmistelussa on korostettu kansalaisten osallisuutta. Osallisuus jää kuitenkin näennäiseksi, jos sosiaalipalveluiden käyttäjien ääntä ei kuulla. Poliittisten laatikkoleikkien sijaan jatkossa tarvitaan sosiaalialan työntekijöiden ja palvelun käyttäjien asiantuntemuksen hyödyntämistä. Palvelukatkokset ja tehottomuudet näkyvät parhaiten käytännön työssä ja käyttäjien kokemuksessa. Mikä tahansa uusi sote-malli onkaan, palveluiden järjestämistä varten tulee luoda pysyvät rakenteet työntekijöiden ja palvelun käyttäjien osallisuudelle. Jos sosiaalipalvelut eivät saa poliitikoilta ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota, sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus on tuomittu epäonnistumaan.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Lisää katutaidetta Helsinkiin

Tein tänään valtuustossa aloitteen katutaiteesta. Katutaide eli rakennusten seiniin tai esimerkiksi muureihin tai alikulkutunneleihin maalattu taide on taidemuotona helposti saavutettavaa ja kaikkien ulottuvilla olevaa. Sillä voidaan luoda kaupunginosalle omaa identiteettiä tai lisätä kaupunginosien kiinnostavuutta esimerkiksi turismin näkökulmasta.

Monissa Euroopan kaupungeissa katutaide on nähty positiivisena lisänä kaupunkikuvaan ja joissakin kaupunginosissa katutaiteen tekemiseen kannustetaan. Esimerkiksi Rooma on alkanut elävöittää lähiöitä ja teollisuusalueita katutaiteella. Roomassa alueen asukkailla on myös ollut mahdollista osallistua alueensa katutaideteosten suunnitteluun yhdessä katutaiteilijoiden kanssa. Myös Vantaalla on lähdetty kehittämän Myyrmäen kaupunginosaa katutaiteen erityisalueena.
Esitin aloitteessani, että Helsinki edistäisi katutaiteen tekemistä esimerkiksi valitsemalla katutaiteen pilottialueen, jossa alueen asukkaat saisivat yhdessä katutaiteilijoiden kanssa suunnitella alueelle katutaideteoksia. Yksi tapa rahoittaa toiminta voisi olla lähiörahasto.  Uusilla alueilla on saatu hyviä kokemuksia taideteoksiin käytettävästä prosenttiperiaateesta. Asiassa voitaisiin myös tehdä yhteistyötä nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Katutaide tekee kaupungista hauskemman.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pahantekijät

Olen nähnyt erään miehen Rautatieasemalla esittelemässä sukupuolielintään ohikulkeville naisille. Toisen miehen olen nähnyt seuraavan naisia metrossa. Sama mies on pyrkinyt minunkin viereeni istumaan, koskettelemaan ja kuiskailemaan törkeyksiä. Kolmas mies on kumartunut bussissa lattianrajaan katsoakseen hameeni alle. Neljäs mies on kadulla ohimennen käynyt minuun kiinni.

Näitä kaikkia miehiä yhdistää ainakin kaksi asiaa: he ovat valkoihoisia suomalaisia miehiä.

Tuliko mieleen, että kaikkien suomalaisten valkoihoisten miesten tulisi nyt irtisanoutua näistä teoista? Hassua sinänsä, ei minullekaan tullut. En nähnyt valkoihoisia suomalaisia, näin vain ahdistelijan. Arvelisin sen johtuvan siitä, että olen valkoihoinen suomalainen.

Ihmiset ovat ennakkoluuloisia ja pelkäävät sitä, mikä on heille vierasta. Kun jotain pahaa tapahtuu, pahantekijä halutaan nähdä poikkeavana, erilaisena, mahdollisimman kaukaisena itsestä. Ulkomaalaisena, eri uskontokunnan edustajana, eri näköisenä. Jos näin ei tehtäisi, pitäisi myöntää, että pahaa tekevät yhtä lailla omat sukulaisemme, työkaverimme, ystävämme, lapsemme. Että auttavaan puhelimeen soittaa teinityttö, jonka on raiskannut poikaystävä, joka näyttää pellavapäiseltä enkeliltä.

Mutta eikö enää saa puhua pahasta, jos sitä tekee maahanmuuttajataustainen ihminen? Hyssytelläänkö Suomessa rasismin pelossa? Jos näin tehdään, se on yllättävää, koska juuri nyt iso osa julkista keskustelua koskee maahanmuuttajien tai maahanmuuttajataustaisten tekemiä rikoksia. Otsikoihin pääsee erilaisuus, ei samanlaisuus.

Suomella ei ole ylpeiltävää siinä, kuinka paljon täällä naisiin kohdistuu väkivaltaa. Naisten oikeuksien puolustajille lähetetyt raiskausuhkaukset tulevat lähes poikkeuksetta suomalaisilta miehiltä. Seksuaalisen väkivallan näkeminen toisiin kulttuureihin kuuluvana ei lisää yhdenkään naisen turvallisuutta, vaan aiheuttaa rasismia ja epäluottamusta.

Nyt on rasismin vastainen viikko, huomenna tasa-arvon päivä. Tekemistä riittää.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Taidetta ei voi kahlita


Mikä on taiteen merkitys, kysyi Nuoren Voiman Liitto poliitikoille suunnatussa Taide 2015 -kampanjassa. Vastasin:

"Taiteen merkitys on sen kyky saada meidät näkemään asioita uudesta näkökulmasta ja uudella tavalla. Taide tuo lähelle toisen kokemuksen ja tavan hahmottaa maailmaa. Taide luo ymmärrystä ilmiöistä, jotka ovat meille vieraita.

Taide tuo helpotusta, mutta nostaa myös esiin epämukavia totuuksia. Sen kautta voi ilmaista asioita, joita on muuten mahdoton ilmaista. Taide on syvästi inhimillistä ja elintärkeää."

Ehkä ajastamme kertoo jotain se, että taiteen merkitystä pitää määritellä. Suomalaisessakin politiikassa on kuultu puheenvuoroja taiteen roolista ja taiteelle asetetuista kriteereistä, jotka sopisivat paremmin totalistaristisiin yhteiskuntiin.

Taiteen roolia vaikeiden asioiden ilmaisijana, auktoriteettien kyseenalaistajana ja rajojen rikkojana ei voi korostaa liikaa. Kun sana ei ole ollut vapaa, taiteilijat ovat löytäneet keinot kertoa totuuksia. Taiteen avulla on kerrottu, millaista on olla syrjitty tai ulkopuolinen, asua aivan toisella puolella maailmaa tai ehkä vain toisella puolella kaupunkia. Taide saa havahtumaan moniin asioihin voimakkaammin kuin yksikään uutinen tai tilasto. Olen oppinut lähisuhdeväkivallan kokemuksesta Åsa Grennvallin sarjakuva-albumista Seitsemäs kerros (Sjunde våningen, 2003) ehkä enemmän kuin yhdestäkään asiaa koskevasta luennosta. Taidetta ei voi kahlita eikä sen arvoa kytkeä yhdenkään puolueen määritelmiin siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Taide tuottaa hyvinvointia, mutta on itsessään arvokasta.

Taidetta ei kuitenkaan synny tyhjiössä eikä ilman tukea. Taiteilijoilla tulee olla mahdollisuus toimeentuloon ja tarvittaessa myös sosiaaliturvaan. Perustulo toimisi tässä hyvänä pohjana, apurahoilla ja toiminnasta saaduilla tuloilla täydennettynä. Ammatillisen taiteenteon lisäksi on paljon ruohonjuuritason kulttuuria, jossa tekijät saavat elantonsa jostain muualta, mutta jota ilman kulttuurikenttä olisi huomattavasti köyhempi. Jotta erilaiset taiteen muodot voivat jatkossa hyvin, tarvitaan tiloja taiteen tekemiseen, edullisia mahdollisuuksia harrastamiseen, taideaineita tuntikehyksiin ja julkista tukea niin kirjastoille kuin lähiöfestareillekin.

Tämäkin eduskuntavaalikampanja on saanut tuekseen suuren panoksen taiteentekijöiltä: valokuvaajilta, sarjakuvantekijöiltä, kirjoittajilta ja muusikoilta. Järjestän tämän viikon torstaina 19.3.2014 vaalibileet We Got Beefissä (Iso-Roobertinkatu 21). Luvassa on ainakin viisi esiintyjää: Iida Umpikuja, Juuke 77, Klasu, Tuukka Terho ja Muun muassa Juha Pekka Tapani Heikkinen. Tervetuloa mukaan nauttimaan ruohonjuuritason kulttuurielämyksistä!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Hyvä ja huono aika olla feministi


Olen feministi. Feministi minusta tuli kaksikymppisenä, kun pohdin koulutusvalintojani, ihmissuhteitani, sitä, millaista oli nuorena naisena kävellä kadulla. Kun törmäsin feministiseen ajatteluun ja huomasin, että en ollut yksin ja että muilla oli samanlaisia kokemuksia kuin minulla, sain siitä valtavasti voimaa. Tunsin, että asioita voi muuttaa.

Juuri nyt on yhtä aikaa huono ja hyvä aika olla feministi. Huono sen vuoksi, että konservatiiviset arvot nostavat politiikassa päätään. Helsingin Sanomien vaalikoneessa ehdokkaita pyydettiin ottamaan kantaa väitteeseen: perinteiset arvot kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle. On huolestuttavaa, että monet ehdokkaista vastasivat kyllä, mutta on ehkä yhtä huolestuttavaa, että otetaan annettuna, että nämä olisivat yleisesti jaetut suomalaiset perinteiset arvot. Yksiä ainoita perinteisiä suomalaisia arvoja ei ole, mutta jos yhteistä maaperää haetaan kuvitteelliseen menneeseen katsomisesta ja erilaisuuden halveksunnasta, olemme hakoteillä. 


Huono aika on myös siinä mielessä, että eri poliittiset puolueet ovat ottaneet julkisten palveluiden leikkaamisen tavoitteekseen. Julkinen sektori on tasa-arvon paras ystävä. Kun julkisista palveluista leikataan, samalla toivotaan, että perheet ja läheiset ottaisivat suuremman vastuun esimerkiksi lasten ja vanhusten hoivasta. Ääneen lausumaton vaatimus on, että naiset palaisivat kotiin ja ottaisivat hoivavastuun. Julkisten palveluiden työntekijät ovat usein pienipalkkaisia naisia, mutta leikkauksien tasa-arvovaikutuksista ei juurikaan puhuta päätöksenteossa. Feministiset vaalilupaukseni ovat lupaus toimia oikeudenmukaisemman ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta ja taistella osiaali- ja terveyspalveluiden leikkauksia vastaan. 

 

Silti on sanottava, että on hyvä aika olla feministi. Näissä vaaleissa feminismi ja feministiset teemat ovat päässeet esille aivan uudella tavalla. Sukupuolten tasa-arvon kysymystä ei voi näissä vaaleissa ohittaa, vaan meidän ehdokkaiden on pakko ottaa kantaa siihen, mitä aiomme tasa-arvon puolesta tehdä. Kun entistä useampi ehdokas tekee feministisen vaalilupauksen, voimme toivoa, että pian on entistä parempi aika olla feministi. 

 

Kirjoitus pohjautuu FemActin Feministisessä talviriehassa naistenpäivän aattona 7.3.2015 pitämääni puheenvuoroon.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Asuntoja, kiitos

Ylen uusi Kioski-uutispalvelu on tarttunut äärimmäisen tärkeään asiaan - asunnottomuuteen. Tilannetta tarkastellaan yksittäisen asunnottoman nuoren kautta ja yritetään saada hänelle asunto. Hyvä, jos asunnottomuudelle kasvot antamalla saadaan asialle sen ansaitsemaa huomiota ja ennen kaikkea aikaan konkreettisia toimia asunnottomuuden ratkaisemiseksi.

Asuntoministeri Piia Viitanen ilmoitti aikovansa perustaa heti pikatyöryhmän ja esitti kolme kysymystä siitä, miten asiaa voitaisiin lähteä ratkaisemaan. Sosiaalityöntekijän näkökulmasta ministerin sinänsä varmasti hyvää tarkoittava reaktio herätti lähinnä vaikutelman, ettei hänellä ole kovin hyvää käsitystä nykytilanteesta. Ministeri kysyy: Olisiko hyvä, että nuorella olisi yksi vastuuhenkilö, joka tietäisi nuoren kokonaistilanteen, ja voiko yhteiskunta auttaa nuoria vuokratakuiden ja vuokrarästien kanssa? Kyllä ja kyllä, ja näin jo monessa tapauksessa onkin. Usealla asunnottomalla nuorella on jo sosiaalityöntekijä, jolla on tiedossa hänen tilanteensa. Toimeentulotukea on jo mahdollista hakea vuokravakuuteen ja vuokrarästeihin.

Sosiaalityöntekijän työssäni olen lähes päivittäin vastannut puheluihin, joissa pyydetään apua asunnon, erityisesti kaupungin asunnon saamisessa. Soittajat kertovat, että he ovat olleet jo kuukausikaupalla asuntojonossa, he asustelevat kaverin nurkissa tai heillä ei ole asuntoa ollenkaan, tai he asuvat kotona, mutta siellä on riitaista, tai he ovat saaneet äskettäin ilmoituksen häädöstä. Kaikille soittajille joudun sanomaan samat sanat: sosiaalityöntekijällä ei ole valitettavasti vaikutusvaltaa asunnon saamiseen. Voin antaa neuvontaa ja ohjausta, tarjota maksusitoumusta kohtuuhintaiseen yksityisten markkinoiden vuokravakuuteen jos omat rahat eivät siihen riitä, mutta siinä kaikki. Mahdolliset sosiaalityöntekijän yhteydenotot eri vuokranantajiin ovat turhia elleivät jopa vahingollisia: sosiaalitoimen asiakkuutta ei useinkaan pidetä suosituksena vuokralaista valittaessa. Kaupungin asuntotoimistosta on todettu, että aikuissosiaalityön työntekijöiden tekemiä lausuntoja ei lueta. Yhtä asiaa korostan asuntoa hakeville soittajille yli kaiken: asunnonhakua ei saa jättää kaupungin asunnon saamisen varaan. Viimeisen seitsemän vuoden aikana asiakkaistani vain kaksi tai kolme on saanut kaupungin asunnon. Muistikuvani mukaan kukaan heistä ei ole ollut yksinäinen asunnoton.

Nämä puhelut ovat hyvin turhauttavia sekä minulle että soittajalle. Se, että asunnottomuuteen on niin vaikea puuttua työssä, on ollut varmasti yksi suurimpia syitä siihen, miksi olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Työntekijänä en voi auttaa asunnottomia ihmisiä tarpeeksi. On yritettävä jotain muuta kautta.

Tänään Kioski-palvelussa julkaistiin teksti "Taisteluni sossun kanssa", jossa toimittaja hämmästelee aivan oikeutetusti asunnottoman nuoren vaikeutta löytää oikeaa asiointipaikkaa. Sosiaali- ja terveystoimen internetsivut eivät ole selkeät eikä oikean työntekijän tavoittaminen ole helppoa. Helsingissä oli ennen asunnottomien sosiaalipalveluiden yksikkö, jonne kaikki asunnottomat saattoivat hakeutua. Yksikkö lakkautettiin 1.1.2010, perusteluna, että asunnottomien asioinnin tulisi olla mahdollisimman normaalia eikä leimaavaa. Useat työntekijät vastustivat muutosta. Asunnottomat hakeutuvat nykyään eri toimipisteisiin suhteellisen monimutkaisen jakautumisperiaatteen mukaan, jota työntekijöidenkin on välillä vaikea tulkita.

Artikkelissa myös pohditaan sosiaalitoimen puhelinajan (arkisin klo 9-10) hankaluutta asiakkaiden kannalta ja harmitellaan vastuutyöntekijän poissaoloa toimittajan soittopäivänä. Myös monet työntekijät ovat tuoneet esiin puhelinajan hankaluuden asiakkaiden kannalta, mutta saaneet vastauksen, että muutos olisi teknisesti liian hankala toteuttaa ja puhelinajan on oltava koko kaupungissa sama. Työntekijöiden lyhyisiin poissaoloihin ei palkata sosiaali- ja terveystoimessa sijaisia. Aikuissosiaalityöntekijöille ei ole myöskään palkattu useampaan vuoteen kesäsijaisia, jolloin monesta piiristä on puuttunut työntekijä kuukauden ajan. Asiakasmäärät ovat lisääntyneet roimasti, työntekijöiden määrä ei.

Helsingissä on tilastojen mukaan tällä hetkellä noin 3500 asunnotonta. Tämän lisäksi ovat ne asunnottomat, joiden asunnottomuus ei tilastoidu, esimerkiksi kaverin tai vanhempien luona kirjoilla olevat. Asunto ensin -periaatteella on purettu asuntoloita ja rakennettu tilapäisiä asumisyksiköitä. Tämä on auttanut vähentämään pitkäaikaisasunnottomien määrää, mutta muutoksella on ollut hintansa: jonotusajat asumisyksiköihin ovat tällä hetkellä keskimäärin vuoden mittaisia. Asuntolahuoneeseen pääsi ennen nopeallakin aikataululla.

Viestini asuntoministerille ja asunnottomuudesta kirjoittaville on tämä: työryhmät ja vastuuhenkilöt eivät auta ratkaisemaan asunnottomuutta. Asunnot auttavat. Tarvitaan paljon enemmän kaupungin asuntoja, pieniä asuntoja, yhteisasumisratkaisuja, sosiaalista asumista, jonne ovat tervetulleita myös ihmiset, joilla ei ole luottotietoja tai työpaikkaa. Yleishyödyllisiksi itseään kutsuvien vuokranantajien tulisi tarjota asuntoja asunnottomille. Tarvitaan tottakai myös lisää resursseja sosiaalityöhön, helposti tavoitettavia palveluita ja toimiva keskusteluyhteys vuokranantajien ja sosiaalipalveluiden välille. Ilman asuntoja paraskin neuvonta ja ohjaus on kuitenkin turhaa. Asunnottomuuden ratkaiseminen ei ole byrokraattinen kysymys, vaan poliittinen, ja meidän poliitikkojen on löydettävä keinot asuntojen rakentamiseen.

torstai 8. tammikuuta 2015

Muutama sana sananvapaudesta

Eilisen Charlie Hebdo -lehteen kohdistuneen terroriteon jälkeen on ollut vaikea löytää sanoja tapahtuneelle. Monet ovat esittäneet viisaita puheenvuoroja ja toivoneet, että väkivalta ei synnyttäisi lisää väkivaltaa. Toiset ovat lähteneet keräilemään poliittisia irtopisteitä ja julistamaan olleensa aina oikeassa maahanmuuton vaaroista. Välillä tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Ehkä pahuuden edessä voisi olla myös sanaton ja hiljaa.

Yhtäkkiä huomasin ajattelevani: ehkä tämä on aihe, jota ei kannata lähteä kommentoimaan julkisesti, ettei joudu maalitauluksi.

Tämä ajatus pysäytti minut ajattelemaan sananvapautta laajemminkin. Alkusyksystä kirjoitin maahanmuuttajien lastenvaunuihin kohdistuneesta kohusta blogikirjoituksen, jota on luettu enemmän kuin mitään muuta kirjoittamaani blogitekstiä. Teksti herätti paitsi kiinnostusta, myös aggressioita. Sain erilaisin painokelvottomin sanakääntein täytettyjä sähköpostiviestejä ja minua kehotettiin "lopettamaan hyvän sään aikana".

Kuten maahanmuutosta paljon keskustelevat tietävät, monet muut joutuvat vastaanottamaan vielä pahempia loukkauksia ja uhkauksia. Kun sanat "islam" tai "maahanmuutto" mainitaan, sosiaalisen median profiilit ja sähköposti täyttyvät vihaisesta viestitulvasta, jonka perusteella voisi luulla, että suurin osa internetin käyttäjistä pelkää ja vihaa muslimeja ja maahanmuuttajia. Hiljainen enemmistö ei ehdi mukaan, kun ennakkoluuloinen vähemmistö huutaa. Kaikki eivät jaksa tätä, vaan vaikenevat.

Kun kolme terroristia hyökkäsi lehden toimitukseen, heidän tarkoituksensa oli varmaankin herättää pelkoa, levittää kuvaa islamista väkivallan uskontona ja kasvattaa juopaa muslimien ja muita vakaumuksia tunnustavien välillä. Mikä on niiden toimijoiden tarkoitus, jotka nyt hyrisevät tyytyväisyydestä vaatiessaan sotaa islamia vastaan?