tiistai 15. lokakuuta 2013

Toimeentulotuella eläminen on selviytymistä


Viime viikolla heräsi keskustelu siitä, saako toimeentulotuen hakija olla tyytyväinen tilanteeseensa. Monet ovat ilmoittaneet, että heidän oikeustajuaan loukkaa, että joku saattaa saada rahaa tekemättä mitään. Tähän on vastattu esimerkiksi vertaamalla veronkierron monikertaisia kustannuksia toimeentulotuen käyttöön. Haluan tuoda esiin muutaman ajatuksen toimeentulotukityötä tehneen sosiaalityöntekijän näkökulmasta.

Pelko siitä, että toimeentulotuen hakijat viettäisivät tyytyväisinä kissanpäiviä, on turha. Kun ihminen hakee toimeentulotukea, on tilanteessa yleensä läsnä monta erilaista ongelmaa, joista pienin ei ole murhe siitä, miten käytettävissä olevilla rahoilla voi selvitä. 477,5 euroa kuukaudessa voi jonkun mielestä kuulostaa paljolta, mutta monet elävät tällä tai pienemmällä summalla vuosikausia ilman minkäänlaista toivoa paremmasta. Jos puhelin hajoaa tai koira pitää viedä eläinlääkäriin, vaihtoehtoina ovat usein leipäjono tai kuukausien velkakierteeseen vievä pikavippi. Energia menee jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen. Sosiaalityöllä voidaan tukea ihmisiä koulutukseen, kuntoutukseen tai työhön, joiden kautta myös taloudellinen tilanne voi helpottaa. Reitti ei kuitenkaan välttämättä ole helppo eikä pitkittyneisiin tilanteisiin löydy salamaratkaisuja.

Oma kokemukseni tukee sosiaalityön tutkimustuloksia, joiden mukaan luottamus on ehkä tärkein tekijä onnistuneessa sosiaalityön asiakassuhteessa. Jotta minkäänlaiseen pysyvään muutokseen voidaan tukea, asiakkaan on voitava luottaa työntekijän arvostelukykyyn. Luottamus on kaksisuuntainen asia - suhde ei toimi silloinkaan, jos työntekijä ei luota asiakkaaseen. Puheet tyytyväisistä tuilla makalijoista ovat loukkaavia niitä tuhansia ihmisiä kohtaan, jotka yrittävät selvitä toimeentulotuella päivästä toiseen ja uskoa samalla parempaan tulevaisuuteen. Puheet myös nakertavat yhteiskunnallista luottamusta. Jos marginaalisen väärinkäytön pelossa sosiaalityötä ohjataan entisestään kohti valvontaa ja kontrollia, tuhotaan luottamus työntekijän ja asiakkaan välillä.

Mitä sitten voitaisiin tehdä? Asiakkaat tietävät, että sosiaalialan ammattilaisen tapaamiselle on vaikea päästä. Toimeentulotukiasiakkaiden määrä on viime vuosina lisääntynyt räjähdysmäisesti, mutta työntekijöiden määrä on pysynyt samana. Jos halutaan, että asiakkaita tuetaan muutokseen, vähimmäisvaatimus on se, että työntekijällä on mahdollisuus edes tavata asiakkaansa. Suunta on kuitenkin ollut päinvastainen: sosiaalityöntekijöitä on ohjattu tekemään lakisääteisiä toimeentulotukipäätöksiä ja tapaamiset on saatettu jopa kieltää. Tilannetta ei voida enää ratkaista vippaskonstein. Nyt tarvitaan lisää työntekijöitä.