maanantai 29. lokakuuta 2012

Jännitys jatkuu

Suuret kiitokset! Eilinen vaalitulos oli osaltani odottamattoman, yllättävän hyvä.

Tämän hetken laskujen mukaan olen saanut 443 ääntä, jotka riittävät Helsingin Vasemmiston ensimmäisen varavaltuutetun paikkaan. Tällä hetkellä jännitän tarkistuslaskentaa, sillä olen vain kolmen äänen päässä valtuustopaikasta. Viimeisenä valtuustoon valittiin Anna Vuorjoki 446 äänellä. Paljon onnea Annalle! Olen joka tapauksessa onnellinen lopputuloksesta, miten tahansa tässä käykin. Mikäli paikkani on ensimmäinen varavaltuutettu, tulen luultavasti pääsemään moneen valtuuston kokoukseen, sillä esimerkiksi ministerillä saattaa olla muita kiireitä.

Eilen sain vastata monta kertaa kysymykseen, mistä kaikki ääneni oikein tulivat. Tulokseni oli yllätys monille, koska olen ehdokkaana ensikertalainen. Uskon, että ratkaiseva tekijä on ollut tukiryhmäni loistava yhteispeli ja yhteishenki. Toivon myös, että aika on oikea niille asioille, joita ajoin kampanjassani: sosiaali- ja terveyspalveluihin panostamiselle, asuntopulaan reagoimiselle ja kunnallisdemokratian parantamiselle. Näiden teemojen ajaminen onnistuu varmasti myös varavaltuutetun paikalta.

Laitan lisätietoja tarkistuslaskennasta, kun tieto saapuu. Lopullinen tulos vahvistetaan keskiviikkona 31.10.2012 kello 18 alkavassa keskusvaalilautakunnan kokouksessa.

Jännittävää alkuviikkoa! 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Äänestyskopista kuultua

Sain äsken ikävän viestin: eräs äänestäjä ei ollut löytänyt minua äänestyskopin ehdokaslistasta.

Tällä kertaa ehdokkaiden numerot kulkevat listassa vierekkäin, eivät allekkain. Tämä voi hämätä monia, koska ihmiset lukevat listoja luontaisesti ylhäältä alas. Minä siis löydyn ehdokaslistasta, mutta en 66:n alta, vaan viereisestä rivistä.

Tiedoksi siis: olen toki ehdolla ja minua voi äänestää turvallisin mielin, numero on 67! Toinen muistettava asia tänään on se seiskan poikkiviiva.

Kampanja on sujunut hyvin ja uskon, että se näkyy myös tämän illan tuloksessa. Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille,

Petra

perjantai 26. lokakuuta 2012

Vaikuta!

Vaalikampanjan aikana olen saanut vastata toreilla ja vaalimökillä kysymykseen, voiko äänestämällä todella vaikuttaa. Kunnallisdemokratiassa on ongelmia, joihin on syytä puuttua. Ongelmien vuoksi ei kuitenkaan kannata jättää äänestämättä, vaan sitä suuremmalla syyllä kannattaa äänestää.

Monet kokevat, etteivät he voi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Erityisesti tältä tuntuu niistä, jotka on sivuutettu päätöksenteossa. Joiltakin ei koskaan kysytä, miten he toivoisivat asioidensa olevan. Toisaalta olen kuullut kampanjan aikana monilta, kuinka heitä koskevia päätöksiä tehdessä heidät saatetaan kyllä pyytää paikalle. Mielipiteitä kysellään ja ajatuksia kerätään, mutta kun päätökset tehdään, asianosaisten toivomuksia ei huomioida. Tämä koskee sekä eri kaupunginosien asukkaita että palvelujen käyttäjiä kuten myös kunnan työntekijöitä. Moni miettii, mitä järkeä on yrittää vaikuttaa, kun kukaan ei kuitenkaan kuuntele.

Toinen ongelma on korkeiden virkamiesten valta demokraattisesti valittuihin päättäjiin. Tämän päivän Helsingin Sanomissa (HS 26.10.2012) esitettiin huoli virkamiesvallan ja poliittisen vallan rajanvedon hämäryydestä. Erityisesti Helsingin kokoisessa kaupungissa valtuutetut eivät ehdi tutustumaan kaikkiin päätöksenteossa vastaan tuleviin asioihin huolella. Tällöin he saattavat joutua toimimaan valmistelevien virkamiesten antaman tiedon varassa. Lisäksi korkeat virkanimitykset ovat käytännössä usein poliittisia, mutta virkamies ei joudu vastaamaan äänestäjille tekemistään linjanvedoista.

Kunnallisessa päätöksenteossa tulee siirtyä näennäisestä kuulemisesta ja paperinmakuisesta byrokratiasta kohti suoraa ja avointa demokratiaa. Päätöksentekoa on tuotava lähemmäksi asukkaita. Helsingissä tulisi kokeilla mallia, jossa osa nykyisistä kaupunginvaltuuston tehtävistä siirrettäisiin kaupunginosavaltuustoille. Kun mittakaava olisi pienempi, asiantunteva päätöksenteko olisi mahdollista. Isoissa kysymyksissä, kuten kuntaliitoksissa, tulisi taas olla mahdollista käyttää kansanäänestystä. Päätösten valmistelun tulisi olla avointa. Näennäinen kuuleminen vain lisää epäluottamusta, joten asianosaisten mielipiteet tulisi kuunnella ja ottaa vakavasti. Erityisesti on varmistettava, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ääni saadaan kuuluville.

Tätä kaikkea voidaan ajaa ensi kaudella Helsingin kunnanvaltuustossa. Miten siihen päästään? Äänestämällä ehdokkaita, jotka haluavat avoimemman ja demokraattisen Helsingin. Ottamalla yhteyttä valtuutettuihin ja lautakuntien jäseniin vaalien jälkeenkin. Kysymällä ja kyseenalaistamalla. Ottamalla selvää, miten asiat ovat, ja miettimällä sitä, miten niiden tulisi olla.

Poliittinen vaikuttaminen ei ole ainoa vaikuttamisen muoto. Tarvitaan järjestäytynyttä ja järjestymätöntä kansalaistoimintaa, mielipidevaikuttamista ja yhteiskunnallista tutkimusta. Äänestäminen on silti olennaista. Yhteiskunta ei toimi ilman demokratiaa, eikä demokratia ei toimi ilman äänestäjää.

Kirjoitin vaikuttamisesta viime viikolla runon. Se kuuluu näin:

Aina uudestaan se taas sanotaan:
tässä ovat nyt nämä luvut. 
Ota tai jätä ja usko vaan.
Ole hiljaa, kun raha puhuu.

Aina kun valheita toistetaan
ne muuttuvat todemmiksi.
Kuinka oppisi suunsa avaamaan?
Kuinka oppisi kysymään: miksi?


Hyvää ylihuomista äänestyspäivää
toivoo Petra.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ehdokkaana olemisesta

Olen nyt ensimmäistä kertaa kunnallisvaaliehdokkaana. Ehdokkaaksi lähtiessäni en tiennyt, mitä kampanjoinnin osalta odottaa. Kampanja vie toki aikaa ja jonkun verran rahaakin, mutta se on samalla avartava kokemus.

Ihmisten kanssa keskustellessani ja vaalikoneita täytellessäni olen selvittänyt itselleni monia kunnalliseen päätöksentekoon liittyviä asioita. Suuri oivallus on ollut, että Helsingin asuntopulaan voidaan kunnallisella tasolla ihan oikeasti reagoida monin eri tavoin, kun tahtoa vain löytyy. Kaavoituspolitiikalla, kunnallisella asuntorakentamisella, parkkipaikkojen vähentämisella ja ryhmärakentamisen helpottamisella on kaikilla osuutensa ongelman ratkaisussa. Liikennepolitiikastakin olen oppinut paljon uutta. Hämeentielle pyöräkaista ja Helsinkiin kävelykeskusta, kiitos! Helsinki on viime vuosina elävöitynyt erilaisten tapahtumien, pienten yritysten perustamisen ja kansalaistoiminnan myötä. Tätä kehitystä haluan olla tukemassa valtuustossa.

Kampanjan aikana olen tutustunut Amnestyn naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen kampanjaan ja päässyt puhumaan sitä koskevaan paneeliin asiakastyötä tekevän julkisen sektorin työntekijän näkökulmasta. On hyvä, että suuria linjoja suunnittelevat ja käytännön työntekijät istuvat keskustelemaan samaan pöytään. Matalan kynnyksen palveluiden tarve on suuri ja sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden tietoisuutta sekä asiantuntemusta väkivallan vastaisesta työstä on lisättävä. Ehdotetut sosiaalityön kehittämistoiminnan leikkaukset osuisivat kuitenkin esimerkiksi juuri kunnallisen väkivallan vastaisen työn kehittämiseen.

Tänään kävin päihdetyön tulevaisuutta koskevassa keskustelutilaisuudessa. Päihdealan työntekijät ja palvelun käyttäjät kokevat epävarmuutta omasta tulevaisuudestaan. Paikallaolijat peräänkuuluttivat palvelun käyttäjien äänen kuuntelemista, päihteiden käyttäjille sopivia kuntouttavia asumisratkaisuja ja nykyistä monipuolisempia kuntoutusvaihtoehtoja. Helsingin päätöksenteossa ja palvelujen suunnittelussa on lisättävä palvelun käyttäjien todellista osallisuutta näennäisen kuulemisen sijaan.

Vaikka asiat ovat joskus synkkiä ja aiheet raskaita, kampanjan tekeminen on myös hauskaa ja palkitsevaa. Helsingin Vasemmiston kampanjaporukassa on lämmin ja innostunut tunnelma. Olen tutustunut moneen mahtavaan tyyppiin. Hyvä esimerkki yhteen hiileen puhaltamisesta ovat Punaisen Vaaran talkooporukalla laatimat ehdokasvideot. Juuri tällaisella meiningillä saadaan valtuustoon lisäpaikkoja.

Kun tukiryhmäläiset tulevat mukaan sateeseen jakamaan esitteitä, tuntemattomat lähettävät tsemppiviestejä tai joku sanoo keskustelun jälkeen valinneensa minut ehdokkaakseen, tiedän, että tämä on ollut vaivan arvoista. Nyt on loppukirin aika, vaaliuurnilla tavataan.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Otsikoissa tänään: Sosiaalipalvelut

Olen saanut viime viikkoina huomata toimivani ajankohtaisella alalla.

"Epäpätevyys vaivaa sosiaalialaa." "Eläkeläinen väsyi joka sentin raportoimiseen." (HS 9.10.2012). "Sosiaalityön yliopistokoulutukseen vaaditaan lisää aloituspaikkoja" (Yle 11.10.2012). "Kunta-ala helpottaisi sosiaalialan kelpoisuusehtoja" (HS 12.10.2012). "Lastensuojelu on hukkateillä" (HS Mielipide 12.10.2012). "Ministeri oikoi tietoja Suomen lastensuojelusta" (Iltalehti 13.10.2012).

Sosiaalityö ja sosiaaliala ovat tällä hetkellä kriittisen ja joskus kovasanaisenkin keskustelun kohteina.  Osa keskustelijoista on sitä mieltä, että sosiaaliviranomaiset puuttuvat ihmisten asioihin liikaa ja liian nopeasti, osa taas sitä mieltä, että liian myöhään ja liian vähän. Kysytään, tulevatko ihmiset sosiaalitoimen kautta autetuksi vai joutuvatko he vain byrokraattiseen paperinpyöritysrumbaan. Lisäksi keskustellaan alan kelpoisuusehdoista ja siitä, tulisiko tehtäviä hoitaa yliopisto- vai ammattikorkeakoulututkinnolla. Mielipiteitä on monia. Näkemyksiä esitetään sekä tiedon että luulon perusteella.

Sosiaalityö hoitaa suomalaisessa yhteiskuntajärjestelmässä tehtäviä, joihin kuuluvat sekä tuki että kontrolli. Sosiaalialalla toimivien kuuluu toimia ihmisten kanssa yhdessä heidän tilanteensa helpottamiseksi, mutta myös selvittää lain edellyttämällä tavalla, ovatko ihmiset esimerkiksi oikeutettuja toimeentulotukeen tai tarvitseeko lapsiperheen tilanteeseen puuttua kevyemmillä tai raskailla pakkokeinoilla. Tilanne on lähtökohtaisesti jännitteinen. Organisaatio tai lainsäädäntö voivat vaatia yhtä ja asiakkaan etu toista. Tilanteessa voi myös olla monta osapuolta, joiden edut voivat olla keskenään ristiriidassa.

Työntekijän tehtävä on vaativa eikä sitä helpota työhön liittyvä ainainen kiire. Aikuissosiaalityö ja lastensuojelu, kuten myös päihde-, vammais- ja vanhustyö, ovat jo pitkään toimineet asiakasmäärään nähden liian pienillä resursseilla. Asiakasmäärät ovat kasvaneet, mutta työntekijöiden määrä ei. Tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista sosiaalityöntekijöistä tuntee paljon kuormitusta työssään. Naiset ovat työntekijöiden enemmistössä, heistä paljon kuormitusta tuntee 62,5 prosenttia. Luku on huomattavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa.

Työntekijät reagoivat tilanteeseen äänestämällä jaloillaan. Kunnilla on vaikeuksia pitää kiinni pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Ratkaisuksi on esitetty pätevyysvaatimusten muutoksia. Monia sosiaalityön tehtäviä hoitavat sosionomi (AMK) -koulutuksen saaneet henkilöt yliopistokoulutuksen saaneen henkilöstön sijasta ja on esitetty, että pätevyysvaatimuksia muuttamalla saataisiin pysyvää henkilöstöä.

Itse kuulun siihen kasvavaan joukkoon, joka on suorittanut sosionomi (AMK) -tutkinnon ammattikorkeakoulussa ja jatkaa sosiaalityön opiskelua yliopistossa. Olen nyt saanut valtiotieteiden kandidaatin paperit, mutta olen lähes kahdeksan vuoden opiskelun ja kahden opinnäytetyön jälkeen edelleen sosiaalityöntekijän työhön muodollisesti epäpätevä. Kokemukseni mukaan molemmissa koulutuksissa on ansionsa. Sosionomitutkinto valmisti hyvin ryhmien kanssa työskentelyyn ja arkielämän asioissa tukemiseen, yliopistossa opiskelu toi mukaan lisää ymmärrystä yhteiskunnan rakenteista. Molempia koulutuksia tarvitaan. Kokemukseni mukaan kiire ajaa työpaikoilta pois hyviä työntekijöitä taustakoulutuksesta riippumatta.

Yleisessä keskustelussa syyttävä sormi tuntuu nyt osoittavan työntekijöihin. Kotimainen ja ulkomainen media ruotivat työntekijöiden tekemiä ratkaisuja. Olen kuullut monen taitavan ja omistautuneen opiskelukaverini miettivän, uskaltavatko he valmistuttuaan hakeutua lastensuojelun tai aikuissosiaalityön työtehtäviin. Tämä ei helpota alan pahenevaa työvoimapulaa.

Keskustelussa sivurooliin jäävät työn tekemisen reunaehdot. Helsingissä sosiaali- ja terveyspalveluiden jatkuva alibudjetointi tarkoittaa, että ennaltaehkäisevään työhön ja tukipalveluihin ei koskaan ole riittävästi rahaa, mutta loppuvuodesta joudutaan aina ylittämään budjetti esimerkiksi huostaanotoista syntyvien kustannusten vuoksi. Vuodesta toiseen tilanne on pysynyt samanlaisena. Kuka kirjoittaisi aiheesta vetävän otsikon lööppeihin? Kuntapäättäjien on jatkossa toimittava viisaammin ja ymmärrettävä alibudjetoinnin inhimilliset seuraukset. Työntekijät eivät voi kantaa vastuuta palveluiden onnistumisesta yksin.