tiistai 19. toukokuuta 2015

Katutaidetta kaupunkilaisille

Katutaiteen kokeilualueen saaminen Helsinkiin edistyy. Viime viikolla nuorisolautakunta otti positiivisen kannan asiasta tekemääni aloitteeseen todeten, että nuoret ovat toivoneet voimakkaasti  katutaideseiniä kaupungille tekemissään aloitteissa. Tänään yleisten töiden lautakunta käsittelee aloitetta ja viraston lausuntoehdotus asiassa on myönteinen.


Katutaidetta Pariisissa. Kuva: Petra Malin.


Asia etenee vielä ainakin kaupunginhallitukseen ja valtuustoon. Toivon mukaan positiivinen asenne jatkuu kautta linjan ja katutaiteen pilottialueen saaminen Helsinkiin tulee mahdolliseksi. Asiassa vaaditaan yhteistyötä eri virastojen välillä ja halua toimia joustavasti säädösten ja hallintokuntien rajapintojen viidakossa. Uskon, että Helsingissä pystytään tähän, kun tahtoa näyttää löytyvän. Kaupungissa on tehty viime vuosina hyvää työtä luvallisten graffitiseinien eteen, mutta helsinkiläisen katutaiteen kehittyminen edellyttää myös tilaa, johon voidaan tehdä pysyvämmiksi tarkoitettuja töitä.
 
Jotta katutaiteen pilottialue onnistuisi ja tuottaisi kaupunkilaisille mahdollisimman paljon iloa, on tärkeää, että kaupunkilaiset saavat alusta asti osallistua alueensa katutaideprojektien suunnitteluun. Asukkaiden tulee kokea katutaide omakseen. Arabiassa kerrostalon päätyyn maalattu muraali on otettu positiivisesti vastaan naapurustossa ja koko Helsingissä. Toivottavasti jatkossa kuulemme vastaavia tarinoita muistakin kaupunginosista.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Yhdessä eteenpäin

Lämmin kiitos kaikille niille 640 ihmiselle, jotka antoivat minulle äänensä näissä vaaleissa. Ensikertalaisena ja pienen budjetin ehdokkaana olen rehellisesti tyytyväinen tulokseeni. Vasemmiston tulokseen ei sen sijaan voi olla tyytyväinen. Suomalaiset kannattavat laajasti tasa-arvoa ja hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta se ei näkynyt Vasemmiston kannatuksessa. Meidän täytyy nyt istua alas ja miettiä keinot, joilla me saamme Vasemmiston viestin välitettyä äänestäjille entistä paremmin.

Positiivista on, että Vasemmiston eduskuntaryhmässä on nyt uusia nuoria naisedustajia. Li Andersson ja Hanna Sarkkinen saivat molemmat loistavan äänisaaliin. Myös Helsingissä Veronika Honkasalo ja Mai Kivelä olisivat molemmat päässeet läpi henkilökohtaisilla äänimäärillään ilman suhteellista vaalitapaa.

Haasteena on, miten me muut ehdokkaat nostamme äänimäärämme jatkossa samalle tasolle, jotta lisäpaikkoja on mahdollista saavuttaa. Aion itse tehdä jatkossakin parhaani sen eteen, että Vasemmisto pääsee vaikuttamaan ja tekemään politiikkaa asumisen, palvelujen ja tasa-arvon puolesta. Yhdessä eteenpäin!

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kuka pelkää velkaa?

Tunnustan, että olen aina pelännyt velkaa. Opintolainaa en ottanut kuin pienen summan, koska senkin takaisin maksaminen vaikutti hurjalta urakalta, vaan tein töitä läpi opiskeluajan. Pohdinnat asunnon ostamisesta tyssäsivät vaihtelevaan taloudelliseen tilanteeseen ja kauhukuviin vuosikymmenien velkavankeudesta. Viimeistään sosiaalityöntekijän työn aloitettuani tulin siihen tulokseen, että kulutusluotot ja pikavipit ovat nopea ja varma tie taloudelliseen katastrofiin.

Osa peloista oli enemmän ja osa vähemmän järkeviä. Opintolainan tai asuntolainan ottaminen olisi voinut olla jopa järkevää valmistumisen tai tämänhetkisten asumiskulujen kannalta. Kulutusluoton tai pikavippien ottamiseen en sen sijaan ole vielä keksinyt hyviä syitä.

Sama velkapelko vaivaa nyt suomalaista politiikkaa. Velkakello tuodaan tikittämään TV-studioon ja puhutaan, että kohta Suomi ylittää maagisen 60 prosentin velkaosuuden bruttokansantuotteesta. Jos nyt ei leikata monta miljardia, kilpailukyky kärsii ja lapset nääntyvät tulevaisuudessa velkataakan alle.

Suomalainen velkapelko herättää kummastusta ulkomaita myöten. Tämänpäiväisessä Talouselämä-lehdessä The Economist-lehden toimittaja Tom Nuttall ihmettelee, miksi Suomessa vain Vasemmisto puhuu elvyttävän talouspolitiikan puolesta, vaikka lainaa saisi halvalla ja olisi varaa elvyttää. Ranskalla, Saksalla, Iso-Britannialla ja USA:lla on kaikilla suhteessa enemmän velkaa kuin Suomella. Näissä maissa ei olla asiasta huolissaan eikä vaalikamppailuja käydä siitä, kuka esittää komeimmat leikkauslistat. Velan määrä ei ole suhteessa siihen, meneekö maan taloudella hyvin vain huonosti. Velan lisäksi Suomella on varallisuutta miltei yhtä paljon kuin velkaa.

Talous yskii ja kotimainen kulutus on vähentynyt. Pienituloisilta leikkaaminen ja miljardileikkauksiin väistämättä liittyvä työttömyyden kasvu eivät lyhyelläkään tähtäimellä paranna talouden tilannetta. Pitkällä tähtäimellä leikkaukset tulevat erityisen kalliiksi, kun tulevat sukupolvet eivät saa tarvitsemiaan peruspalveluja. THL:n mukaan 1990-luvun lama-ajan lapsista joka viidennellä on mielenterveysongelmia ja joka kuudennella ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Näiden nuorten tulevaisuuden kannalta valtion velkasuhde on täysin toissijainen asia.

Osallistuin viime viikolla Mun talous -verkoston tilaisuuteen, jossa keskusteltiin nuorista ja talouden hallinnasta. Tilaisuudessa tutkija Eliisa Kylkilahti kertoi, että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu vahva omillaan pärjäämisen ideologia ja yksilön ylivelkaantuminen nähdään helposti suurena epäonnistumisena. Samaan aikaan Suomessa on yksilönä edelleen helppo velkaantua, koska velkaa saa hyvin helposti verrattuna moneen muuhun maahan. Ehkä tämä on taustalla julkisen keskustelun velkapelossa?

Valtion talouden sekoittaminen kotitalouteen on paitsi virheellistä, myös vaarallista. Jos nyt suunnitellut miljardileikkaukset tehdään, ei voida enää puhua tasa-arvoisesta Suomesta tai hyvinvointiyhteiskunnasta. Yksityishenkilönä saan pelätä velkaa niin paljon kuin haluan, mutta poliitikkona minun on tiedettävä paremmin.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Työtä ilman toimeentuloa

Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa kerrotaan, että työssäkäyvien toimeentulotukiasiakkaiden määrä kasvaa. Helsingissä määrä on noussut viidessä vuodessa 7,8 prosentista 8,9 prosenttiin. Koko maan tilastojen mukaan noin puolet työssäkäyvistä toimeentulotuen hakijoista saa tukea yhtäjaksoisesti yli 9 kuukautta.

Tieto ei yllätä toimeentulotuen parissa työskentelevää sosiaalityöntekijää.  Kun olen tavannut uusia toimeentulotuen asiakkaita he ovat yhä useammin olleet pienipalkkaisia työssäkäyviä: siivoojia, myyjiä, yhden hengen yritystä pyörittäviä kampaajia tai urheiluhierojia. Kokopäivätyötä tekevän siivoojan palkkakuitissa näkyvä summa pyörii lähellä tuhatta euroa. Suurin osa toimeentulotuen hakijoista on yksinasuvia. Pääkaupunkiseudun vuokrien nousu on pitänyt huolen siitä, että reilun tonnin palkalla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa vuokraa niin, että rahaa jäisi välttämättömiin menoihin. Tämän lisäksi toimeentulotuen asiakkaina on monia tarvittaessa työhön kutsuttavia, joiden palkka voi joskus olla tuhat, joskus nolla euroa.

Asumisen kalleuteen vaikuttaa asuntopula. Kaupunki on kaavoittanut tontteja 5500 asunnolle vuosittain, mutta uusia asuntokohteita on aloitettu hitaasti. Valtion tukema vuokra-asuntotuotanto, nuorisoasuntojen ja erityisryhmien asuntojen rakentaminen laahaavat tavoitteistaan, koska rakennuttajia kiinnostaa tällä hetkellä sääntelemätön asuntotuotanto - eli kalliiden asuntojen rakentaminen.

Jos asumisen kalleuteen halutaan puuttua, julkisen vallan tulisi ottaa vastuu vuokra-asuntojen rakentamisesta. Julkisen rakennusyhtiön perustaminen Helsinkiin tai valtiollisesti olisi taloudellisesti kannattavaa: rakennuskustannuksia voitaisiin kattaa vuokrilla, ihmisillä jäisi rahaa käytettäväksi muuhunkin kuin asumiseen ja toimeentulotuen ja asumistuen menot pienenisivät.

Asumisen hinnan lisäksi toimeentulotuen tarvetta lisäävät epävarmat työsuhteet ja matalat palkat. Erityisesti nuoret ja naisvaltaisilla aloilla työskentelevät joutuvat kasaamaan toimeentulonsa monesta eri lähteestä. Käytännössä veronmaksajat joutuvat siis kattamaan osan matalapalkka-alojen työntekijöiden palkkakustannuksista. Nuoria myös kannustetaan yrittäjyyteen, mutta unohdetaan mainita, että yrittäjän asema sosiaaliturvajärjestelmässä on yhä hyvin vaikea.

Kun sanotaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa, unohtuu, että työssäkäyvätkin alkavat jo tarvita sosiaaliturvaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vaalikentillä

Viime kuukausien ajan olen tehnyt eduskuntavaalikampanjaa. Olen jakanut lukemattomia esitteitä, vastannut hyviin ja kiperiin kysymyksiin vaaliteltoilla, osallistunut paneelikeskusteluihin, vaalitapahtumiin ja olohuonetenttiin, jakanut hernesoppaa, järjestänyt vaalibileet ja vaikka mitä muuta. Tässä kuvia ja tunnelmia matkan varrelta.

Annoin helmikuun lopussa Mia Haglundin kanssa koulutuslupauksen Kaivopihalla: maksuton koulutus, opintotuki ja opiskelijoiden terveyspalvelut on turvattava.

Osallistuin 5.3.2015 Talentia Helsinki ry:n Sosiaaliklubiin, jossa puheenaiheena olivat erityisesti sosiaalialaa kohtaavat muutokset. Korostin keskustelussa sosiaalityön merkitystä ja kerroin omasta tutkimuksestani sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistymisestä. Sosiaalinen jää uudistuksissa helposti terveyspalveluiden jalkoihin ja tähän on jatkossa lainsäädäntötyössä puututtava.

Kävin maaliskuun alussa myös haastateltavana Ylen Vaaligalleriassa. Haastattelussa puhuin muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista, palvelun käyttäjien osallisuudesta, IT-hankintojen järkevöittämisestä, eriarvoisuudesta, tasa-arvosta ja nuoriin ja lapsiin panostamisesta. Nostin nuoret ja lapset esiin myös Helsingin Sanomien vaalivideossa, jossa kerroin 1990-luvun laman aikana tehtyjen leikkauksien vaikutuksista lapsiin.

Osallistuin 7.3.2015 FemActin naistenpäivän aaton feministiseen talviriehaan ja pidin puheen aiheesta, miksi juuri nyt on hyvä ja huono aika olla feministi. Puheen voi katsoa MTV3:n taltioinnista Katsomosta, puheenvuoroni on vähän ennen puoliväliä.



Minä ja Hanna Mithiku Merja Kyllösen tentattavana Kantakaupungin Vasemmiston keskustelutilaisuudessa We Got Beefissä 19.3.2015.



Järjestin vaalibileet samana iltana ja samassa tilassa. Ohjelmassa oli politiikan lisäksi loistavia artisteja: Iida Umpikuja, Klasu, Muun Muassa Juha Pekka Tapani Heikkinen, Juuke 77 ja Riikka Kaukisen lavarunoutta. Pääsin itsekin laulamaan yhden oman kappaleeni.



 
Vasemmiston vaaliteltalla Herttoniemessä 21.3.2015 Anna Vuorjoen kanssa. 



Osallistuin Sophia Lepän kanssa 24.3.2015 JHL:n keskustelutilaisuuteen sote-uudistuksesta ja henkilöstön työehdoista. Tilaisuudessa pohdimme sosiaalipalveluiden sivuuttamista, uudistuksen tilannetta vaalien jälkeen ja sitä, että monet puolueet voivat haluta avata palvelut yksityistämiselle.

 
Kirsi Pihlajan ja Sami "Frank" Muttilaisen kanssa Vuosaaren Mosaiikkitorilla 28.3.2015. 



 
Jakamassa luomukasvishernekeittoa puolueiden naisjärjestöjen Siskoilta soppaa -tilaisuudessa. Pääsin myös mikrofonin varteen puhumaan tasa-arvosta.

Keskustelemassa nuorista ja taloudesta Mun talous -verkoston vaalitreffeillä 9.4.2015.



Vesa Korkkulan ja Mia Haglundin kanssa Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla 11.4.2015.


 
Aurinkoista tunnelmaa, musiikkia ja ihmisiä Piritorin kevät -tapahtumassa Vaasanaukiolla 11.4.2015. 


Ensi viikolla on vaalien loppukiri ja olen tavattavissa monessa eri paikassa, muun muassa tiistaina 14.4.2015 klo 11-13 Vasemmiston vaalimökillä Lasipalatsilla naisehdokkaiden päivänä. Järjestämme myös yliopistolla toimintapäivän torstaina 16.4.2015 klo 11-14 ja jaamme yliopistolaisten ehdokkaiden kanssa yliopistopoliittista ohjelmaamme. Tarkemmat tiedot löytyvät Tapahtumia-sivulta.

Tahti on hengästyttävä, mutta tunnelma Vasemmiston porukassa hyvä ja positiivinen. On innostavaa tavata ihmisiä ja kuulla heidän ajatuksiaan. Joka kerta, kun joku sanoo äänestävänsä minua, olen yhtä otettu. Tavataan vaalikentillä!

Päivitän kuulumisiani myös Twitterissä ja Facebookissa.




torstai 9. huhtikuuta 2015

450 miljoonan euron ongelma

Osallistuin toissapäivänä viimeistä kertaa rakennuslautakunnan kokoukseen. Olen oppinut lautakunnassa paljon helsinkiläisestä asuntorakentamisesta ja arkkitehtuurista, mutta ennen kaikkea opin paljon kansanterveyttä ja kansallisvarallisuutta vakavasti uhkaavasta ongelmasta: kosteus- ja homevaurioista.

Sisäilmaongelmien ja homevaurioiden aiheuttamia terveysongelmia tunnistetaan huonosti. Tilastot eivät kerro koko totuutta, mutta sosiaali- ja terveysministeriön tietojenkin mukaan kosteus- ja homevauriot aiheuttavat vuosittain 450 miljoonan euron terveyshaitat. Vaurioiden taloudellinen merkitys on paljon suurempi, sillä vauriot ovat aiheuttaneet miljardiluokan korjausvelan. Lähes joka viidennessä Suomen koulussa ja päiväkodissa, ja joka neljännessä hoitolaitoksessa, on merkittäviä kosteus- ja homevaurioita. Kymmenen prosenttia asuntojen kerrosalasta on kosteus- tai homevaurioitunutta. Koska rakennusten korjaamista lykätään, korjausvelka kasvaa koko ajan suuremmaksi.

Taloudellisen merkityksen lisäksi kosteus- ja homevaurioilla on suuri inhimillinen merkitys. Homeelle herkistyneet voivat joutua muuttamaan kotoaan, vaihtamaan työpaikkaansa tai jäämään työkyvyttömäksi, tuhoamaan omaisuutensa, rajoittamaan elinpiiriään tai kohtaamaan palvelujärjestelmässä epäilyjä siitä, onko heidän ongelmansa todellinen.

Merkittävien vaurioiden korjaamisen hinta olisi sosiaali- ja terveysministeriön mukaan 1,4 miljardia. Vaikka tämä ei varmasti riittäisi kaikkien tarpeellisten korjausten tekemiseen, tälläkin investoinnilla voitaisiin vähentää huomattavasti terveyshaittojen kustannuksia. Elvyttävä ja työllistävä investointi korjausrakentamiseen maksaisi nopeasti itsensä takaisin. Kun keskustellaan siitä, onko elvytys parempi ratkaisu kuin leikkaukset, tulisi punnita samalla myös kosteus- ja homevaurioituneiden rakennusten korjausvelan kasvu.

Korjaaminen ei kuitenkaan riitä vaan ongelmia tulee ehkäistä ennalta. Jotta emme olisi jatkossa saman ongelman edessä, tulee rakentamiseen kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Rakentamisessa tulee panostaa laatuun ja työmaa-aikaiseen kosteudenhallintaan. Lainsäädäntötasolla tulee lisätä rakentajien ja alihankkijoiden vastuuta ilmenevistä vaurioista ja antaa rakennusvalvonnalle nykyistä enemmän keinoja puuttua laiminlyönteihin.

Vasemmiston lautakuntaedustajina olemme nostaneet kosteus- ja homevauriot näkyvämpään osaan rakennuslupaprosessia tuomalla johdonmukaisesti esiin rakentamisen aikaista kosteudenhallintaa. Kauteni rakennuslautakunnassa päättyy, mutta kiinnostukseni rakentamista kohtaan säilyy.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Unohtuvatko sosiaalipalvelut?

Kun sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus kaatui perustuslaillisiin ongelmiin, olin sosiaalialan työntekijänä tyytyväinen. Uudistusta oli valmisteltu voimakkaasti terveyspalvelujen näkökulmasta ja sosiaalipalveluiden asema oli jäänyt hyvin epäselväksi, vaikka sosiaalipalvelut muodostavat puolet koko sote-kokonaisuudesta. Lisäksi suunnitellussa mallissa päätösvalta olisi karannut kuntayhtymään eikä kansalaisella olisi enää käytännössä ollut mahdollista vaikuttaa demokraattisesti palveluidensa järjestämiseen. Uudessa sote-valmistelussa on mahdollisuus ottaa sosiaalipalvelut ja demokratia paremmin huomioon.

Tyytyväisyyteni muuttui kuitenkin pian huoleksi. Edellisen mallin vahvuus oli sen perustuminen vahvasti julkisiin palveluihin. Julkiset palvelut ovat hyvinvoinnin kannalta elintärkeitä: ne eivät pyri tuottamaan voittoa, niistä maksetaan verot Suomeen ja päättäjien on mahdollista saada niistä halutessaan tietoa ja ohjata niitä demokraattisesti. Yksityisissä palveluissa työntekijöiden asema hankaloituu, tiedon saanti vaikeutuu ja verot karkaavat veroparatiiseihin. Puolueiden välillä on suuria erimielisyyksiä yksityisten palveluntuottajien asemasta. Olen kuullut väitteitä, että uudistuksen annettiin nyt tahallaan kaatua, jotta yksityisten palveluiden osuutta voitaisiin ensi vaalikaudella pyrkiä lisäämään. Yksityisten palveluntuottajien nostaminen tasavertaisiksi julkisten kanssa on ainakin Kokoomuksen tavoite. Jos nämä tavoitteet toteutuvat, uusi sote-malli on entistä huonompi.

Toive sosiaalipalveluiden aseman paranemisesta on ainakin toistaiseksi ollut turha. Helsingin Sanomien haastattelussa sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty totesi, ettei valtaosalle väestöstä ole merkitystä sillä, onko terveyskeskuksessa myös sosiaalityöntekijä ja että vain pieni osa väestöstä tarvitsee paljon sekä sosiaali- että terveyspalveluja. Jos sosiaalityö nähdään marginaalisena toimintana ja terveyspalvelut taas kaikille tärkeinä, on selvää, että sosiaalipalveluiden organisoiminen jää jatkossakin sote-uudistuksessa sivurooliin. Sosiaalipalveluita tarvitsevat ihmiset, jotka ovat joutuneet kohtaamaan monia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, mutta myös ihmiset, joita kohtaa kriisi, kuten oma sairastuminen tai omaisen kuolema. Sosiaalialan työ voi myös ennaltaehkäistä ongelmia ja tuoda palveluihin kokonaisvaltaista näkökulmaa.

Uudistuksen valmistelussa on korostettu kansalaisten osallisuutta. Osallisuus jää kuitenkin näennäiseksi, jos sosiaalipalveluiden käyttäjien ääntä ei kuulla. Poliittisten laatikkoleikkien sijaan jatkossa tarvitaan sosiaalialan työntekijöiden ja palvelun käyttäjien asiantuntemuksen hyödyntämistä. Palvelukatkokset ja tehottomuudet näkyvät parhaiten käytännön työssä ja käyttäjien kokemuksessa. Mikä tahansa uusi sote-malli onkaan, palveluiden järjestämistä varten tulee luoda pysyvät rakenteet työntekijöiden ja palvelun käyttäjien osallisuudelle. Jos sosiaalipalvelut eivät saa poliitikoilta ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota, sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus on tuomittu epäonnistumaan.