tiistai 18. marraskuuta 2014

09 100 23 on tarpeellinen palvelu

Tänään vahvistuneen tiedon mukaan pääkaupunkiseudun kunnat ovat lakkauttamassa 09 100 23-terveysneuvontapuhelinpalvelun ensi vuonna. Puhelinpalveluun on voinut soittaa ympäri vuorokauden kysyäkseen terveyspalveluista tai saadakseen hoito-ohjeita. Palvelu on ollut tärkeä monille kuntalaisille, mutta erityisesti lapsiperheet ja vanhukset ovat voineet konsultoida kokeneita terveydenhoitajia oireista ja hoidon tarpeesta. Olen myös sosiaalityöntekijän ominaisuudessa voinut ottaa numeroon yhteyttä helposti ja nopeasti, jos olen ollut huolissani asiakkaan terveydentilasta, ja olen saanut asiantuntevat neuvot.

Helsingin oli vielä muutama viikko sitten tarkoitus jatkaa palvelua ensi vuonna ottaen se kunnan omaksi toiminnaksi, kun muut pääkaupunkiseudun kunnat vetäytyivät ulkoa tilattavasta palvelusta. Nyt kelkka on kääntynyt ja palvelu aiotaan lopettaa. Samaan aikaan myös Helsingin kaupungin oma, netissä ja kasvokkain toiminut sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonta aiotaan lakkauttaa. Taustalla ovat ensi vuoden budjetin yhteydessä sovitut säästöt virastojen hallinnosta. Koska kunnallisveroprosenttia ei haluttu nostaa edes hyvin maltillisesti, lisäykset esimerkiksi opetustoimen puolelle rahoitettiin osittain hallintoon kohdistuvilla leikkauksilla. Viime vuoden alussa sosiaali- ja terveysviraston hallintoon tehtiin jo niin suuret leikkaukset, että leikattavaa ei enää juuri ole. Neuvontapalvelut sijaitsevat sosiaali- ja terveysvirastossa hallinnon osastolla, joten hallinnon leikkaukset iskivätkin suoraan asiakaspalveluun.

Hallinnosta säästäminen on ollut monen kestävyysvajetta umpeen kurovan poliitikon iskulause. Kansalaisia pyydetään ilmiantamaan turhia virkamiehiä ja byrokraatteja haukutaan joukolla virkaintoisiksi turhan säätelijöiksi. Virkamiehiä vihatessa usein unohtuu, että hallinnolla on ihan oikeita palveluiden tuottamista helpottavia tehtäviä. Jos tehtäviä ei hoideta hallinnon puolella, tehtävät valuvat asiakastyötä tekeville ja kuluttavat asiakastyöhön käytettyä aikaa. Hallinnon puolella voitaisiin myös paneutua palveluiden kehittämiseen tai tuottaa tietoa nykyisten palveluiden toimivuudesta. Kun hallinto leikataan pois, kehittämistyö jää tekemättä.

Sosiaali- ja terveysneuvonnan lakkauttamisessa on kyse klassisesta hölmöläisen peiton jatkamisesta. Kun puhelinpalvelua ei ole, turhat käynnit päivystyksessä lisääntyvät ja toisaalta tarpeellisen hoidon saaminen voi viivästyä ja hoitokustannukset voivat lisääntyä. Yhteistyökumppanien työaika kuluu linjoilla roikkuessa ja oikeaa vastuutahoa etsiskellessä. Neuvontapalveluiden kustannukset ovat sosiaali- ja terveysviraston budjetissa karkkirahaa, mutta palvelun lakkauttamisesta aiheutuvat kulut voivat nousta hyvinkin suuriksi. Lopullista poliittista päätöstä ei lakkauttamisesta ole tehty, joten vielä on toivoa, että lakkauttamisen seuraukset voidaan ymmärtää ja päätös perua.

Sosiaali- ja terveysviraston motto on "Tulit juuri oikeaan paikkaan. Kuinka voin auttaa?" Kun sama virasto lakkauttaa neuvontapalvelunsa, tulee motosta vitsi.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Helsingin budjetti ei edistä hyvinvointia

Pidin tänään 5.11.2014 valtuuston kokouksessa alla olevan puheenvuoron koskien Helsingin ensi vuoden budjettia.

Tänään on puhuttu paljon vastuullisuudesta. Haluan kysyä, onko tämä todella vastuullinen budjetti?

Joka vuosi sosiaali- ja terveyspalveluihin on varattu liian vähän rahaa. Näin teemme tänäkin vuonna. On todennäköistä, että toimeentulotuen menot ja työmarkkinatuen kuntaosuusmaksut jälleen kasvavat eikä budjetti tule riittämään niiden kattamiseen. Tänä vuonna sosiaali- ja terveysvirasto joutuu nousseiden kustannusten vuoksi vähentämään 200 työntekijää pysyäkseen budjetissa. Herää kysymys, miten ensi vuonna käy. Vuodesta toiseen jatkuva sosiaali- ja terveyspalveluiden alibudjetointi ei voi olla vahinko, vaan sen on oltava tahallista. Kuinka vastuullista tämä on?

Sosiaali- ja terveyspalveluiden ahdinkoon liittyy myös tiedon puute. Poliitikoille ei kantaudu kunnolla tietoa siitä, millaisia vaikutuksia tehdyillä päätöksillä on palveluihin. Hallinnosta säästäminen saattaa kuulostaa kivalta turhien byrokraattien karsimiselta. Hallinnosta on kuitenkin jo nyt säästetty erityisesti sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspuolella niin paljon, että hallinnon vähäisten resurssien vuoksi tällä hetkellä ei ole mahdollista saada tarpeeksi tietoa palveluiden laadusta tai niiden kohdentumisesta. Nyt sovittuja hallinnon leikkauksia ei tule kohdistaa sosiaali- ja terveysviraston tai varhaiskasvatusviraston hallintoon.

Hyvät valtuutetut. Tässä kaupungissa asuu yrittäjien ja lapsiperheiden lisäksi yksin asuvia aikuisia, pariskuntia ja vanhuksia. On hienoa, että budjetissa on satsattu varhaiskasvatukseen, turvattu koulunkäyntiavustajat ja estetty leikkaukset tuntikehyksestä. Sen sijaan vanhusten laitoshoidon, päihdekuntoutusjaksojen, sosiaalityön tai toimeentulotuen ajanmukaisen käsittelyn kohtalon budjetti jättää auki. Helsinkiläiset lapset ovat osa aikuisten palveluita tarvitsevia perheitä. He myös kasvavat aikuisiksi ja tarvitsevat palveluita täysi-ikäisinäkin.

Erityisesti kaupunginjohtaja Pajunen ja Kokoomuksen edustajat korostivat puheenvuorossaan strategiaohjelman tavoitteiden toteuttamista, mutta strategian tavoitteista tuntui samalla unohtuvan puolet pois: hyvinvointi- ja terveyserojen kaventumista tämä budjetti ei edistä. Me tiedämme, että tänään täällä useasti mainittu tuottavuustavoite vaikuttaa jatkuvien palveluiden leikkausvaatimusten takana. Imatran mallin ihanuutta on turha julistaa, jos Helsingissä ei olla valmiita panostamaan palveluiden kehittämiseen. Leikkauspolitiikka ei tuota uusia ideoita. Tuottavuustavoitteesta luopuminen tulee ottaa ensi vuonna vakavaan tarkasteluun, jotta seuraavina vuosina emme ole vielä rankempien leikkauksien edessä. Tähän tarvitsemme puolueiden välistä yhteistyötä. Vastuullisuus ei ole kaupunkilaisten hylkäämistä oman onnensa nojaan.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Ehdolla eduskuntavaaleissa

Jäsenäänestyksen ja piirihallituksen päätöksen jälkeen minulla on ilo ilmoittaa, että minut on valittu Helsingin Vasemmiston eduskuntavaaliehdokkaaksi. Vasemmiston ehdokaslistalla on sekä konkareita että uusia nimiä. Tällä porukalla on hyvä lähteä hakemaan Helsingistä Vasemmistolle lisäpaikkaa.

Vaaleissa aion painottaa asioita, joita olen pitänyt esillä Helsingissäkin: ihmisten oikeutta yhdenvertaisuuteen, hyviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, asuntoon ja terveelliseen rakennettuun ympäristöön. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vakavan leikkausuhan alla, kun valtakunnalliseen rahoitukseen ollaan asettamassa automaattinen leikkuri (budjettikehys tai raami). Asunnottomuus ja asumisen hinta ovat lähteneet pääkaupunkiseudulla entistä pahemmin käsistä. Kosteus- ja homevauriot aiheuttavat vuosittain 450 miljoonan euron terveyshaitat ja rakennusten korjaamisen on arvioitu maksavan 1,4 miljardia euroa. Onneksi ongelmiin on mahdollisuus puuttua politiikan keinoin: palveluihin voidaan panostaa ennaltaehkäisemällä ongelmia, asuntoja voidaan rakentaa ja kosteusvaurioita ehkäistä paremmalla säätelyllä.

Tärkeä osa kampanjaa tulee myös olemaan kulttuuri eri muodoissaan. Omaehtoista ja paikallista toimintaa tukemalla saadaan aikaan elävää kulttuuria. Emme tarvitse siihen kalliita ulkomaisia brändejä ja organisaatioita.

Tukiryhmän toiminta on alkanut. Kampanjaa tehdään ihmisten voimin ilman suurta ulkopuolista rahoitusta. Jos haluat antaa aikaasi kampanjalle, ole yhteydessä: petra@petramalin.fi

Ihmisten ja palveluiden puolesta!

Petra

lauantai 6. syyskuuta 2014

Maahanmuuttajan lastenvaunut ja muita kertomuksia

Vimeisen viikon aikana keskustelu harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta on räjähtänyt käsiin. Keskustelu lähti paisumaan kokoomuslaisen kansanedustajan ja Espoon Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan levittämistä perättömistä väitteistä, jonka mukaan jotkut kansanryhmät saisivat toisia enemmän harkinnanvaraista toimeentulotukea esimerkiksi lastenvaunuihin. Vaikka väitteet todistettiin vääriksi, legendat jäivät elämään. Lastenvaunuja työntävät maahanmuuttajat ovat joutuneet kohtaamaan haukkumista, nimittelyä ja vaunujensa valokuvaamista.

Itä-Helsingissä 7 vuotta sosiaalityötä tehneen työntekijän näkökulmasta keskustelu on ollut absurdia ja surullista. En ole koskaan työssäni kohdannut näitä kokoomusedustajan mainitsemia "kulttuureja", joissa käytetyt lastenvaunut eivät kelpaisi, vaikka olen tavannut ihmisiä kymmenistä erilaisista taustoista. En ollut edes törmännyt lastenvaunuja koskeviin ennakkoluuloihin ja urbaaneihin legendoihin ennen viime viikkoa. Sen sijaan olin kyllä kuullut väitteitä, että joko maahanmuuttajat, päihteiden käyttäjät tai nuoret vetelehtijät saavat sossusta mitä ikinä vain haluavat ja keksivät pyytää. Omasta kokemuksestani ja lainsäädännön tuntemuksesta tiedän, että nämä väitteet ovat perättömiä.

Julkinen keskustelu toimeentulotuesta on muuttunut paljon siitä, kun aloitin työn toimeentulotuen parissa. Vuonna 2007 ajat olivat vielä hyvät. Vaikka sosiaalitoimiston asiakkaisiin on ennenkin kohdistunut ennakkoluuloja, toimeentulotuen julkinen ruotiminen on viime vuosina lähtenyt käsistä. Yhä useampi joutuu taloudellisesti tiukkoina aikoina turvautumaan toimeentulotukeen, mutta nurinkurisesti ihmisten toimeentulotukiasiakkaisiin kohdistuvat ennakkoluulot ovat samaan aikaan vahvistuneet. Yksittäisten toimeentulotukiasiakkaiden elämäntarinoita nostetaan esiin muka edustavina tapauksina, tai niin kuin nyt, levitetään perättömiä ennakkoluuloja. Tämä ei ole vain suomalainen ilmiö: muuallakin etsitään syntipukkeja. Sossu-tatujen ja myyttisten lastenvaunupröystäilijöiden tuominen julkiseen keskusteluun vaikuttaa tarkoitushakuiselta toiminnalta, jonka päämääränä on kiristää sosiaaliturvalainsäädäntöä.

Toimeentulotukiasiakasta on helppo syyttää, kun asiat eivät suju. Yhteiskunnan ongelmat eivät kuitenkaan ole lähtöisin kenenkään lastenvaunujen merkistä. Täydentävän eli harkinnanvaraisen toimeentulotuen osuus toimeentulotukimenoista Suomessa oli vuonna 2012 vain 7,7 prosenttia. Toimeentulotukimenojen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että hakijoiden määrä kasvaa: Helsingissä asiakastalouksien määrä kasvoi 2 236 taloudella vuodesta 2012 vuoteen 2013, ja suunta on edelleen ylöspäin.

Miksi ihmiset joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen? Työttömyyden kasvu on suurin selittäjä. Kun ansiosidonnainen loppuu, ihminen päätyy perusturvalle. Erityisesti Helsingissä se ei riitä elämiseen: Kelan etuudet eivät juuri koskaan riitä vuokran maksuun, kun vuokrat nousevat huimaa tahtia. Kun vuokra on korkea, perustoimeentulotuen tarve syntyy, ja suuri osa harkinnanvaraisesta tuestakin kuluu vuokravakuuksiin ja vuokrarästeihin. Lastenvaunujen vahtaamisen sijaan voisi kysyä, onko oikein, että kunnan rahat päätyvät voittoa tavoittelevien vuokranantajien taskuun.

Teen työtä, josta monella on mielipide. Myönnän harkinnanvaraista eli täydentävää toimeentulotukea, henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin menoihin. Erityisenä tarpeena tai olosuhteena voidaan pitää "esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuen saamista, pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä erityisiä tarpeita" (Laki toimeentulotuesta, 2. luku, 7c §). Kun harkinnanvaraista tukea hakee ja myöntää ihminen, olisi lapsellista väittää, että minkäänlaisia eroja päätöksentekijöiden välillä ei olisi. Joku voi nähdä erityisen tärkeänä lapsiperheiden tukemisen, toista voi koskettaa yksinäisen vanhuksen hätä. Kyseessä on kuitenkin ammattitaitoon perustuva toiminta, jota työntekijöiden esimiehet valvovat. Kukaan ei voi myönnellä tukea miten haluaa ilman, että asiaan puututtaisiin ja että toiminnalla olisi seuraamuksia.

Työntekijän haastavana tehtävänä on tasapainoilla yksilöllisen tarpeen ja asiakaskunnan tasapuolisen kohtelun välimaastossa. Eettisten tuntosarvien on oltava herkillä molempiin suuntiin. Jos myönnän tukea, tuenko asiakasta kohti hyvää elämää vai ylläpidänkö vaikeaa tilannetta? Tuen myöntäminen tai myöntämättä jättäminen ei saa perustua siihen, onko asiakas kiukkuinen vai ystävällinen, vaan arvioon asiakkaan todellisesta tarpeesta. Arvio vaatii osaamista, tietoa ja eettistä silmää, eikä sitä voida hoitaa huutoäänestyksellä verkkokeskustelussa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Kouluruoan jakelu etenee Helsingissä

Ylijääneen kouluruoan jakelua tai myyntiä on kokeiltu monessa kaupungissa hyvällä menestyksellä. Viime vuoden marraskuussa tein yhteistyössä Leo Straniuksen kanssa aloitteen kouluruoan jakelu- tai myyntikokeilusta Helsingissä. Aloite kulki verkkaisesti kaupungin rattaissa, mutta keväällä valtuusto päätti valmistella kouluruokakokeilun 30.9.2014 mennessä.

Kouluruoan hyödyntäminen on herättänyt kiinnostusta ja olen saanut paljon kyselyitä siitä, missä vaiheessa mennään. Vihdoin asiasta on tihkunut lisätietoa: Helsinki suunnittelee, että ruokaa tarjotaan noudettavaksi yhden koulun keittiöstä vapaaehtoiselle taholle. Kokeilu on tarkoitus aloittaa loppusyksyn aikana.

On hienoa, että kokeilu saadaan vihdoin käyntiin. Helsingin kokoinen kaupunki heittää roskiin valtavan määrän kouluruokaa. Resurssien viisas käyttö edellyttää, että kokeilun edetessä Helsinki pyrkii kaikin keinoin laajentamaan ja vakiinnuttamaan kouluruoan jakelukäytäntöä.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Helsinki toimeentulotuen kipurajoilla

Helsingissä toimeentulotukea käsitellään kymmenessä palvelupisteessä. Vaikka keskimäärin käsittely on onnistunut vaaditussa seitsemässä arkipäivässä, on kaupungissa alueita, joilla käsittely ei ole onnistunut lain vaatiman aikarajan puitteissa. Joissain toimipisteissä ollaan lisäksi oltu hyvin lähellä aikarajan ylittämistä. Ruuhkaantunut käsittelytilanne johti sosiaali- ja terveysvirastossa viime vuonna ohjeistukseen kaikkien ammattiryhmien yhteisvastuullisuudesta toimeentulotuen käsittelyssä. Tällä tarkoitetaan sitä, että sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työpanosta käytetään purkamaan ruuhkautunutta etuuskäsittelyjonoa. Etuuskäsittelyn riittävä resursointi mahdollistaisi aikuissosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keskittymisen toimeentulotukipäätösten tekemisen sijaan välittömään asiakastyöhön, kuten lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen, syrjäytettävien nuorten tapaamisiin ja pitkäaikaistyöttömien aktivointiin.

Toimeentulotuessa tehdään lähiaikoina suuria rakenteellisia muutoksia. Helsingissä otetaan käyttöön toimeentulotuen sähköinen asiointi ja toteutetaan Kelan kanssa kuntakokeilu. Toimista voi jatkossa olla apua ruuhkautuneeseen tilanteeseen. Sähköisen asioinnin käyttöönottokokeilun yhteydessä käsittelyjonot ovat kuitenkin pidentyneet. Ainakin alkuvaiheessa työntekijät joutuvat käyttämään vanhaa ja uutta käsittelyjärjestelmää rinnakkain, mikä hidastaa käsittelyä.

Tilanteeseen puuttumiseksi tein eilisessä valtuustossa talousarvioaloitteen. Minä ja 30 muuta valtuutettua eri puolueista esitimme, että kaupunki osoittaa lainmukaisen käsittelyajan turvaamiseksi toimeentulotuen etuuskäsittelyyn vuodelle 2015 määräaikaisen lisäresurssin siksi aikaa, kunnes sähköisen asioinnin ja kuntakokeilun vaikutukset ovat nähtävissä, ja varaa tätä varten vuoden 2015 budjettiin tarvittavat määrärahat.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Uskalla nähdä väkivalta

Naistenpäivänä mietin asiaa, joka koskettaa läheisesti melkein joka toista suomalaisnaista. Väkivaltaa.

Sosiaalityöntekijänä olen kuullut sanottavan, että väkivallasta puhuessa pitää olla varovainen. Jos joltakulta kysyy, onko tämä kohdannut väkivaltaa, voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa uhrille uuden trauman. Ei pitäisi avata keskustelua, jos ei osaa viedä sitä kunnialla loppuun. Tämä näkemys ei esiinny vain sosiaalityöntekijöiden keskuudessa, vaan myös monet terveydenhuollon ammattilaiset ja muut kansalaiset ajattelevat näin.

Ajatus on hyvää tarkoittava, enkä epäile ollenkaan, etteikö taustalla ole todellinen tarkoitus suojella väkivallan uhria enemmältä kärsimykseltä. Ajattelemattomat kommentit ja syyllistäminen, jota väkivallan uhrit voivat joutua auttamisjärjestelmässä kohtaamaan, voivat pahentaa uhrin tilannetta. En kuitenkaan ole samaa mieltä väittämän kanssa, että väkivaltaa ei voi ottaa puheeksi kuin siihen erikoistunut ammatti-ihminen. Pidän tätä väittämää jopa vaarallisena.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 47 prosenttia suomalaisnaisista on kokenut väkivaltaa. Joka kymmenes suomalainen on kokenut väkivaltaa viimeisen vuoden sisällä. Kyse ei ole pienestä ongelmasta tai harvinaisesta asiasta. Kun sosiaalityöntekijä kohtaa asiakkaan, lääkäri potilaan tai kerrostaloasukas naapurinsa, tilastollisesti joka kymmenes heistä on äskettäin ollut osallinen väkivaltatilanteessa. Väkivallasta puhuminen voi tehdä kipeää. Kiireen painaessa päälle voi tuntua siltä, että vaikeiden kysymyksien esittämiselle ei löydy aikaa. Kun huoli tai epäilys herää, sitä ei kuitenkaan tulisi työntää sivuun. Jos kukaan ei koskaan ota asiaa puheeksi, kukaan ei myöskään koskaan auta.

Olin viime vuonna osallisena keskustelussa, jossa sosiaalialan ammattilaiset ja sosiaalipalveluiden asiakkaat keskustelivat väkivallan puheeksi ottamisesta. Tulimme lopputulokseen, että väkivalta kannattaa aina ottaa puheeksi, jos epäilys herää. Väkivallan uhrin voi olla vaikea puhua kokemuksistaan tai ymmärtää tapahtunutta. Jos toinen henkilö huomaa väkivallan ja ottaa sen puheeksi kysyvästi ja avoimin mielin, ei väittäen tai syyttäen, se auttaa väkivallan uhria näkemään tilanteensa uudessa valossa ja kannustaa häntä hakemaan apua.

Väkivallan tunnistaminen ja siitä puhuminen ei yksinään riitä. Väkivallan kokijat ja tekijät tarvitsevat tukea palvelujärjestelmältä. Kunnat tai valtio eivät ole vielä ottaneet rooliansa väkivallan vastaisessa työssä tarpeeksi vakavasti. Silti jokainen meistä voi päättää, mitä tekee seuraavan kerran, kun väkivalta tulee arjessamme vastaan, kun näemme tai kuulemme jotain, mitä emme ehkä haluaisi. Uskallammeko nähdä väkivallan?